.

Olet sydämellisesti tervetullut Runotalon uuteen blogiin ja Voimakorttikauppaan ♥ klikkaa tästä ♥ Iloisin terveisin Sari

tiistai 22. marraskuuta 2011

Jos alkaisimme puhua totta?


Jos puhuisimme totuuden siitä mitä ajattelemme ja tunnemme niin olisiko maailma parempi vai huonompi paikka elää? Minulla on voimakas tarve puhua ihmisille totta. Haluan katsoa heitä silmiin ja sanoa juuri niin kuin ajattelen. Olen väsynyt kaunistelemaan asioita ja omia ajatuksiani. Tahdon, että he saavat tietää. Koen, että heillä on siihen oikeus.



Haluaisinko itse tietää totuuden, sen mitä minusta ajatellaan oikeasti? Haluaisinko, että minulle kerrottaisiin tilanteista, joissa toimin typerästi kerta toisensa jälkeen? Haluaisinko aina tietää rehellisen mielipiteen itsestäni? - En tiedä.

Jokaisella ihmisellä on oma mielipiteensä, vaihtoehtoja voi olla tuhansia erilaisia. Ketä uskoisin? Kuka heistä olisi oikeassa? - Niin, lopulta vain minä itse tiedän oman itseni, oman totuuteni, sen mikä on minulle parasta.



Entä jos meistä tulisi läpinäkyviä? Jokainen voisi lukea toisen ajatukset välittömästi. Aika pelottava ajatus, eikö totta?

 - Niin minustakin. Olisiko maailma silloin toisenlainen? Olisimmeko me onnellisempia vai onnettomampia?
Mihin suuntaan rehellisyys meitä veisi?



Voiko rehellisyyttä treenata? Ajattelen, että voi. Voi aloittaa pienistä asioista, niistä joista meistä jokainen haluaa ihan varmasti saada tietää. Miten voi olla niin vaikeaa kertoa, että sinulla on salaattia hampaissa tai pusero päällä nurinpäin?

Empaattisesta ajattelusta voi olla apua. Miten haluaisin itseäni kohdeltavan? Haluaisinko tietää totuuden? Onko jotain mistä en haluaisi kuulla, vaikka se olisi totuus ja taas mietin, onko olemassa vain yhtä totuutta. – No, salaatti on aina salaatti ja puseron nurja puoli on nurja eikä muuksi muutu. Ellei joku sitten tahdo olla erikoinen tai ei vaan välitä. Useimmat meistä välittävät näistä asioista. Jos ei välitä niin ei pahoita mieltään eli peli on voitettu joka tapauksessa.




Kun on tarpeeksi kauan harjoitellut pikkutotuuksien laukomista, niin alkaa kaivata isompia haasteita. Onkohan se tarvetta puhua suunsa puhtaaksi?

Voi miettiä, onko hyvien tapojen mukaista sanoa, että pidän sinua ihan pällinä tyyppinä? - Vai onko parempi, että totean saman asian selän takana jollekin lähipiirin henkilölle: ” Se on ihan pälli.”

Pälli = avopuolisoni mielestä koiramme, silloin kun se ei toimi kuten pitäisi.

Miksi sitä toimimattomuutta ei voisi todeta sille, joka ei toimi?



Yleisimmät estot ovat tähän ovat


1. Voi loukkaantua, en halua satuttaa toisen tunteita
2. Voi alkaa inhota minua
3. Ei enää koskaan puhu minulle
4. Kertoo muille, että minä olen pälli
5. Olemme vaivaantuneita toistemme seurassa jatkossa
6. Ehkä olen sittenkin väärässä - Entä sitten? Sekin voi selvitessään olla hyvä asia.
7. Vaikenemalla pääsee helpommalla






Rehellisyys vaatii rohkeutta. On unohdettava nuo kaikki estot ja niiden haittaseuraamukset. Olemalla rehellinen toiselle ihmiselle osoitat itsellesi ja toiselle arvostavasi itseäsi. Samalla todellisuudessa arvostat myös tuota toista ihmistä, kun kerrot hänelle totuuden. Edelleen on huomioitava, että totuus on aina yhden ihmisen mielipide asiasta, mutta usein näkemyksessä on ainakin totuuden hiven tai jokin siemen, jonka on päästävä ulos kasvamaan. Usein kasvusta voi lopulta seurata jotain hyvää.

 

On niin helppoa olla hiljaa. Voi kerätä itselleen sisäistä painolastia, monia asioita, joita haluaisi toiselle kertoa, mutta ei henno. Olen mieluummin tässä, kiillotan omaa sädekehääni, olen niin täydellinen, harmi, että tuo on tuollainen.

– En ole koskaan edes vaivautunut kertomaan mikä hänessä on vialla mielestäni, miten hän koskaan voisi muuttua? Voisinko antaa hänelle mahdollisuuden selittää miksi hän on niin kuin on? Ehkä voisin sitten ymmärtää paremmin, ehkä tajuaisin miksi hän toimii niin kuin toimii ja ymmärtäisin, että olen sittenkin itse ihan pälli.


5 kommenttia:

  1. Onko ihmisen mahdollista puhua "totta"? Minun totuus, sinun totuus, objektiivinen (hetkellinen) totuus? Jos olisi, niin missä olisi se raja, milloin vaikeneminen on valhe ja milloin puhuminen tahallista ilkeilyä?

    Oma totuus, niin kuin varmaan kaikki ihmisen puhe, pitäisi jotenkin osata aina tuoda ilmoille hyvin lempeän rakastavasti ja ilman pienintäkään toisen ihmisen väheksyntää tai toisaalta oman minän pönkittämistä. Ollapa niin syvästi myötätuntoinen ihminen, että siihen kykenisi...

    Totuuden puhumista minäkin kaipaan monella tapaa, mutta silti, totuus ymmärtämättömän suussa voi olla vaikka tappavaa. Minäkin olen välillä leikkinyt ajatuksella, että ajatukset voisi lukea. Kiehtovaa, opettaisiko se lopultakin ihmisen tarkkailemaan sitä, minkä antaa päässään pyöriä?

    VastaaPoista
  2. Kiitos tuhannesti, Sari. Niin paljon ajatuksia tähän hetkee, mitkä allekirjoitan. Hitsi, kun on vaikeaa olla rehellinen ja avoin, kun on muuhun tottunut. Niin moni ihmissuhteeni on juuri tuossa samassa pattitilanteessa varmaan juuri sen takia, että muuttaisin niitä. Mutta, äh, se tuntuu niin vaikealta ja työläältä ja pelottavaltakin, vaikka tiedän, että mitään pahaa ei voi tapahtua.

    VastaaPoista
  3. Kiki, tuota puhumisen rajaa minäkin mietin, milloin pitäisi vaieta ja milloin ei. Lisäksi tilanteita ja asianhaaroja on niin monenmoisia. Varmasti ajatusten lukeminen olisi opettavaista :)

    Heli, eihän se rehellisyys helppoa ole, pelottavaa ja vaikeaa se on kuten toteat. Itse mietin, että haluaisinko itse että minulle kerrottaisiin vastaavassa tilanteessa ja pyrin toimimaan sen pohjalta. Usein tunnen, että itse haluaisin saada tietää.

    Yleensä saamani rehellinen palaute on kehittänyt minua ensijärkytyksen jälkeen. Olen ollut tosi vihainenkin joskus. Varmasti on paljon sellaista, joka minun olisi hyvä kuulla joltain rohkealta ja rehelliseltä ihmiseltä, että voisin itse kasvaa ihmisenä. Itse kun ei osaa katsoa itseään ulkopuolisen silmin.

    Kiitos teille Kiki ja Heli avoimuudestanne ja rehellisistä mielipiteistänne. On rohkeaa ottaa kantaa tällaiseen aika vaikeaan asiaan. Kiitos.

    VastaaPoista
  4. "Jos alkaisimme puhua totta"

    Melkoisen haastavaa päivittäin pysytellä rakkaudellisessa totuudessa.
    Hyvä ajankohtainen aihe puhua avoimesti.
    Pelkistetyn totuuden sanominen voi satuttaa ihmisten tuntoja, siinähän me olemme Mestareita.
    Tämän päivän aamulehdessä keskusteltiin hyvästä elämästä.
    Otsikolla "Puhu niin,että asia menee perille: kysy, älä jyrää.

    Minun työyhteisössä on kolmesta esimiehestä yksi joka jyrää jatkuvasti,olen pohtinut hänen käytöstään ja tullut tulokseen että hän ei saa arvostusta ja kehuja työstään ja häneltä puuttuu itsekunnioitus. Olisiko näin ?

    Nuorena sanoin totuudet suoraan ilman rakkautta. Nykyään yhdistän huumorin sanomiseen. Kyllä se on hyvin hetkellistä kohtaamista ihmisten kanssa ja sanoa suoraan mielipiteensä.
    Vaikka sanoisikin tahallaan tai vahingossa,kylmän totuudellisesti, voi pyytää anteeksi.
    Sanoin jo aikaisemmin Puhtaille on kaikki puhdasta, onhan rakkaus sokea.
    Läpinäkyvyyden voi tuntea hengessään vaikka ei kasvotusten kohtaisi.
    Me ihmiset muodostamme maailman jos päätämme jotakin yhdessä sen saavutamme yhdessä.
    Eriparia olevat kengät tai sokeria suupielessä, miksi siitä pitäisi sanoa, tarkoitatko työpaikalla esimiestyönä?
    Yleisesti ottaen samapa tuo kuka mitäkin vaatetta liputtaa.
    En tavoita erikoisuutta vaikka käytän hameita julkisesti, hame on kaunis ja käytännöllinen vaate siinä missä kaksilahkeiset housutkin.

    Huumori on hyvä lääke kaikkeen vaivaan, voi kun sitä olisi teidän pällilläkin <3

    VastaaPoista
  5. Liirum, onpa hyvä saada vielä lisää näkökulmaa tähän aiheeseen. Huomasin aamulehden otsikon, mutta en ehtinyt lukea juttua, ehkä ehdin vielä nähdä sen. Itse esimiehenä koen välillä olevani tuollainen jyrä, vaikka yritän välttää sitä, kun ei se itsellekään hyvältä tunnu jyrätä ketään. En haluaisi olla niin pieni ihminen. Vastuu on painavana niskassa ja kun pyrkii toteuttamaan omaa toimenkuvaansa niin jämäkkyys voi tulla ilmi vääränlaisena. Tiedän myös, että ystävällisyydellä pääsee pidemmälle aivan varmasti. Terveellä itsetunnolla varustettuna pystyy toimimaan paremmalla tavalla esimiestyössä, mutta esimieskin on vain ihminen ja erehtyväinen.

    Läpinäkyvyyden voi tuntea hengessään, se on hyvin sanottu eli usein vaistoamme toistemme ajatuksia, toki voi olla harhaluulojakin.

    Lähinnä olen ajatellut, että sokeri suupielessä moni meistä ei halua olla toisten kanssa keskustellessa varsinkin jos on jotain enemmän kasvoissa kummallista tai vaikkapa vessapaperi raahautuu kengän korossa perässä tietämättä niin haluaisi tietää. Toki esimiestyössä näihin varmasti enemmän kiinnittää huomiota, kun tarkkailee muutenkin, että kaikki työntekijät ovat sääntöjen puitteissa ulkoasultaan (riippuu työstä). Mielestäni viestii vahvasti rohkeudesta olla oma itsensä, jos pukeutuu siten kuin itsestä tuntuu hyvältä eikä ympäristön odotusten mukaan.

    Huumorista voisi kirjoittaa oman lukunsa. Siitä mikä on hyvää huumoria, milloin on sopivaa heittää huulta ja siitä miten eri tavalla me ihmiset asioita koemme ja ymmärrämme. Huumori on työelämässä hyvästä, siitä ei ole epäilystäkään. Hyväntahtoinen leikinlasku virkistää ja saa nauramaan ja sitä kautta vapauttaa. Joskus huumoriin voidaan kätkeä viesti, joka onkin piikki vastaanottajalleen. Liekö väärinymmärrystä, toisen herkkänahkaisuutta tai sitten tarkoituksellista - sitäpä on hankala varmasti tietää.

    Kiitos rehellisyyydestä ja rohkeudesta, olen kiitollinen näistä ajatuksen vaihdoista.

    VastaaPoista