.

Olet sydämellisesti tervetullut Runotalon uuteen blogiin ja Voimakorttikauppaan ♥ klikkaa tästä ♥ Iloisin terveisin Sari

lauantai 5. joulukuuta 2009

Säilöttyjä hetkiä ja tunnelmia

Toisina päivinä
kaikki näyttää kauniimmalta.
Toisina päivinä
ei ole sumua, ei usvaa
vaan kaikki on kirkasta ja selkeää.
Toisina päivinä
myrskyää, sataa tai on pimeää.

Silti minä kuljen jatkuvasti eteenpäin
ja opin joka kerta enemmän itsestäni
sitä mukaa kun opin sopeutumaan
ympäröiviin olotiloihin.
- Olen joustava.
Runotalo



Tämä päivä on helppo ottaa vastaan iloisella mielellä, sillä niin kaunista on kaikkialla. Kaiken peittää alleen valkoinen, puhdas lumi. Maisema ympärilläni on rauhaisa ja kaunis. Säilytän tämän hetken sydämessäni niin hyvin, että voin halutessani palata tähän hetkeen milloin tahansa ja missä tahansa vain sulkemalla silmät. Näitä säilöttyjä hetkiä on minussa tallessa mittaamaton määrä ja voin ammentaa niistä itselleni voimaa aina kun tahdon. Mielikuvissa ja tunteissa on voimaa enemmän kuin uskoisikaan.



4 kommenttia:

  1. Minäkin olen säilönyt kauniita hetkiä ja tunnelmia. Silloin on aina mistä ottaa, kun tulee harmaa, synkkä päivä.
    Mutta kaikkia päiviä tarvitsemme, kuten sanot opiksi löytämään.

    VastaaPoista
  2. Minäkin säilöin mieleni kansioon eilisen valoisuuden, lumen puhtauden, puiden pitsisyyden, ilman raikkauden....niin iloitsin kaikesta, ja melkein hain sukseni pihalle..
    Tänään kaikki on poissa, onneksi sukset jäivät varastoon..Mutta mielessäni on tuo hetki...tuo kauneus...

    VastaaPoista
  3. Uuna ja Hanne: Teillä on selvästi säilömisen taito hallussanne :) Ollapa sellainen hyllyllinen erilaisia purnukoita, joiden etiketeissä lukisi vaikkapa "jouluinen harras tunnelma" tai "aurinkoinen keväthangen tuoksu", sieltäpä hyllystä sitten availisin purkkeja...no, sellainenhan meidän oma mielemme on, sieltä voimme availla muistojemme tunnelmakuvia.

    VastaaPoista
  4. Minäkin olen opetellut säilömään tunnelmia tuonne takaraivoon..siksipä oikein stressantuneena voin helposti palata esim mökkilaiturille aaltojen liplatusta kuuntelemaan. Tehoaa kummasti!
    Hyvää itsenäisyyspäivää.

    VastaaPoista