.

Mukava, että poikkesit tänne: Olet nyt Runotalon vanhassa blogissa, jossa on tarinaa vuosilta 2009 - 2017. Voimarunot jatkuvat Runotalon uusilla nettisivuilla ♥ klikkaa tästäRunopolkujen lakaisuterveisin Runotalon Sari

perjantai 16. elokuuta 2013

Lepotauko mielen voimatreenissä




Mitä me teimme viitenä treenipäivänä?


  • tarkkailimme mielemme sisäistä puhetta ja pysäytimme turhan kelailun 
  • hengitimme tietoisesti viisi minuuttia kolme kertaa päivässä 
  • teimme pieniä hyviä tekoja 
  • opettelimme puhumaan itsellemme rakastavasti 
  • arvostimme elämäämme tässä ja nyt 







Tuntuuko viikon treeni sisäisissä henkisissä lihaksissasi? Minulla ainakin tuntuu. Täytyisi muistaa treenata vähän kerrallaan. Saatoin aloittaa turhan rajusti, sillä nyt huomaan treenin vieneen voimiani. 

Mieltä treenatessa puhdistetaan omaa sisäistä rojua. Rojun kohtaaminen silmästä silmään voi olla uuvuttavaa. Jos heittää paljon painolastia ulos, voi tulla tyhjä olo. 

Tiedän, että palaudun pian ja huomaan lihasteni vahvistuneen. Opettelen hyväksymään itseni sellaisena kuin olen. Annan itselleni luvan levätä ja palautua rauhassa.

Toivon, että sinulla on kaikki hyvin ja olet osannut treenata sopivasti.

Voimatreenit jatkuvat maanantaina eli sunnuntaina illalla julkaisen seuraavan treenin. 


Oikein rentouttavaa viikonloppua!


-> Kaikki VoimaTreenit ja VoimaTreenien tarkoitus







3 kommenttia:

  1. Sari, tuli mukavia ajatuksia tuosta kuvasta. Lieneekö sinulla tätä kuvaa korttina ilman Lepotauko -tekstiä...sopisi kirtiksi monenlaiseen viestiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kehittelemässä korttisysteemeitäni ja siinä voisi olla tilaisuus tällekin idealle. Valmiina ei ole kyseistä korttia, mutta pidän mielessä kun suunnittelen lähitulevaisuutta.

      Oli hyvä, että jätit viestin niin taas muistan, että myös tekstittömät kortit ovat vaihtoehto - silloin sopii useampaan tilanteeseen.

      Kerron kun etenen suunnitelmissani käytäntöön :)

      Poista
    2. Kiitos. Tälle olisi kysyntää monipuolisen tervehdyskorttina ilman tuota sinäsnä täkreää tekstiä, joka ei sovi kaikille kaikkiin tilanteisiin. Ja miten minulla sattuukaan olemaan ystävä, joka isosti hullaantunut juuri noihin hauskan näköisiin kivikkokasveihin.

      Korttisi 'Kohtele itseäsi hellästi' on minulla ihan näkösällä koko ajan;)

      Huomaathan kuinka kauniit ja rauhoittavat värit Lepotauko -kuvassa ovat...

      Ilmoita minulle, jos siitä tulee postikorttikoko myyntiin. Kiitos.

      Poista