.

Mukava, että poikkesit tänne: Olet nyt Runotalon vanhassa blogissa, jossa on tarinaa vuosilta 2009 - 2017. Voimarunot jatkuvat Runotalon uusilla nettisivuilla ♥ klikkaa tästäRunopolkujen lakaisuterveisin Runotalon Sari

lauantai 14. maaliskuuta 2015

Voimaruno & voimakortti: Lähden tanssiin maan tuulen kanssa






Tuulinen pyörre kulkee lävitseni;
en ole siinä itse mukana
vain minun oma tuulinen olemukseni
lähtee tanssiin maan tuulen kanssa.


Taivaan tuuli saapuu paikalle
vesien tuuli on pyörteinä
aaltojen harjalla kiitäen.


Olen tuulien tanssissa,
leikissä niin syvällä 
 keskellä kaikkea,
että olen mennä riemusta ja voimasta,
tahdon tunteesta sekaisin.


Voimallinen on tuulen hyväily,
sen kosketus katseessa, mielessä;
tuuli avaa uusia näkymiä,
joita katselen
henkeä tänään pidättäen, ihaillen.




MESIANGERVO VOIMAPUUTARHASSA



Olemme asuneet täällä aikojen alusta. Loppukesästä täytämme huumaavan tuoksuisilla kukinnoilla kaiken vapaan tilan metsän laidassa. Meitä pidetään usein itsestäänselvyytenä. Jos minua olisi vain yksi harvinainen yksilö puutarhassa, olisin varmasti todella ihmeellinen. Sari on alkanut arvostaa meitä enemmän vuosi vuodelta. Hän jopa teki lehdistämme teetä itselleen. Viihdymme paikallamme oikein hyvin. 



OPASTUS



Kaikella on tarkoituksensa. Kaikki on suhteellista. Voit itse valita miten katsot ja koet maailmaa. 



SIEMENET



Voi, meissä olisi siemeniä vaikka kuinka paljon. Sari ei ole ehkä ymmärtänyt ottaa siemeniä talteen kun meitä on niin valtavasti. Viime syksynä Sari jo huomasi mahdollisuuden olevan olemassa. Olemme toiveikkaita, sillä pääsimmehän jo voimakortteihinkin.


Lisää voimapuutarhan kasveja on Voimapuutarhassa. 


Mesiangervo voimakortti on mukana Hyvän energian voimakortit - nipussa. 

jasmike




Minulle mesiangervo-voimakortti viestittää tänään sitä, että muistan antaa tilaa luovuudelle. Minulla on vapaus toteuttaa asioita omalla tavallani ja siten että minulla on hauskaa. Olkoon kyse yrityksestäni, bloggaamisesta tai kodin siivouksesta. Saan tanssia maan tuulen kanssa ja tuntea miten elämänvoima virtaa vapaasti. Siten syntyy inspiraatio ja sitä kautta parhaat jutut. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti