Sitten kuljin pitkän matkan tuntematta mitään.
Pidin kiinni silmäni, korvani; suljin kaikki aistini,
sillä ajattelin siten olevani turvassa.
Sitten huomasin, etten elänyt elämääni; en tuntenut aidosti.
Annoin itkun tulla ja sydämeni pehmeni.
Se alkoi elää, se alkoi tuntea; otin sen kädelleni ja silitin.
Tunsin, että me olimme yhtä, minä ja sydämeni;
meistä oli tullut parhaat ystävät.
Runotalo
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiqAW0CQx1R6HLZCXiQM4bkZfG4g-urTz-Oz8DfO10VcHKBijI4NxNbAEvri-wguOgMepIxeyj2pFE_ohAPzugOCPj_r4riwunQRX6Ps0VvMakwL813Ywp6Lhol_pyuTtOFJPuafSASSqc/s320/24012010+034.jpg)
Ihania ajatuksia.Sydän kyllä pitää olla mukana kaikessa. Niin elämässä kuin ajatuksissa ja teoissa.
VastaaPoistaHaleja Ystävälle.
Kaisa
Kiitos sinulle Kaisa. Pidetään sydän mukana ja Halit sinulle :)
VastaaPoista