.

Mukava, että poikkesit tänne: Olet nyt Runotalon vanhassa blogissa, jossa on tarinaa vuosilta 2009 - 2017. Voimarunot jatkuvat Runotalon uusilla nettisivuilla ♥ klikkaa tästäRunopolkujen lakaisuterveisin Runotalon Sari

lauantai 11. toukokuuta 2013

Testissä: Kartiomaiset perennatuet





Tänään olen tehnyt useita tällaisia kartiomaisia tukia puutarhaan. Sain idean, kun pellolta raivattiin pois ylimääräisiä pajujen, pihlajien ja koivujen pikkutaimia. Laitoin 6-7 puukeppiä ympyrän muotoon perennojen ympärille ja sidoin latvat yhteen. 

Tämä on ensimmäinen kerta, kun teen tällä tavalla. Mitään takuuta toimivuudesta ei siis ole. Kartioita on nyt ympäriinsä puutarhassa ja pidän niistä tosi paljon. Mielestäni ovat juuri RunoTalon puutarhan tyylisiä. Näyttää sopivan villiltä, vapaalta eikä ole liian siloiteltua. Lisäplussaa tulee siitä, että materiaali on ilmaista ja maatuu lopulta itsekseen.

Yhteen kartioon kokeilin pujotella pienen rinkulan alaosaan. Se toi heti lisää ilmettä ja toimii kuvissa sopivasti taustana. Oman kartion saivat ritarinkannukset, ukonhatut, kultapallot, joiden juurella sijaitsevat kullerot, pohjantähtiköynnösruusut, sinipiikkiputki ja pari aloittelevaa vadelmantainta. Kerron sitten myöhemmin miten nämä toimivat vai kasvoiko pajuja ympäri puutarhaa.

On ollut ihana päivä auringossa ja lempeässä tuulessa. Ajattelin, että kyllä vaan on minulla mukava työ täällä RunoTalossa. Toivottavasti sinulla on ollut yhtä mukava päivä kuin minulla.





3 kommenttia:

  1. Varmasti toimii ja kauniita ovat myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotankin jo innolla, että päästään näkemään miltä kaikki kukat näyttävät näissä tukirakennelmissa. Entä miten kaatosateessa pärjätään - toivottavasti hyvin. Kaikki entiset kokeilut verkkoja myöten eivät ole ihan toimineet. Kaikki kokeileminen taitaa olla yksi puutarhailun parhaita juttuja.

      Poista
  2. Tuet ovat toimineet oikein hyvin ja useimmat kestäneet talvet ja myrskyt.

    VastaaPoista