.

Mukava, että poikkesit tänne: Olet nyt Runotalon vanhassa blogissa, jossa on tarinaa vuosilta 2009 - 2017. Voimarunot jatkuvat Runotalon uusilla nettisivuilla ♥ klikkaa tästäRunopolkujen lakaisuterveisin Runotalon Sari

lauantai 7. tammikuuta 2012

Talvisia ikkunanäkymiä tuvasta


Talvella tunnen asuvani lumisen satumetsän keskellä. Kuvasin tänään ikkunanäkymiä. Tässä ensimmäisenä eteläpäädyn ikkuna tuvasta puutarhan suuntaan kuvattuna.


Makuuhuoneesta pohjoisen suuntaan. Harmaa vanha aitta, josta tuli viime kesänä puutarhavaja.

Maisema makuuhuoneen terassin ovelta alapihalle.


Eteisen ikkunasta metsän suuntaan.




Eteisen ovelta kohtaa ensimmäisenä vanhan pihlajan, joka menetti puolet runkonsa pinnasta vanhan pihasaunan palon yhteydessä. Se sinnittelee ja sammaloituu kauniisti.


Tuvan ikkunasta pihalle päin.


Keittiön ikkunasta tien suuntaan.


Keittiön toinen ikkuna etupihalle päin.


Näkymä eteisen ikkunasta.




Tämä on takapihalle tuvasta. Tuntuu, että kaikki maisemat ovat niin samanlaisia, että on ihan sama mistä ikkunasta ulos katselee. Kaikkialla on valkoisia lumen painosta notkuvia puita. Täällä ollaan metsän keskellä lähellä Seitsemisen kansallispuistoa tunnin ajomatkan päässä Tampereelta.

Tahtoisin, että Runotalon ikkunoista olisi aikanaan hyvin samantapaiset maisemat. Tämä kotimme taitaa nyt olla väliaikaisesti Runotalon sijaisroolissa.



5 kommenttia:

  1. Upea talvi! Jospa Runotalo onkin aina siellä missä sinä olet?

    VastaaPoista
  2. Kaunista, rauhaisaa, talvennostalgiaa...
    Varmaan olisi ihana asua, vaikkakin hetken tuolla=)

    VastaaPoista
  3. Irma, muistutat minua tärkeästä asiasta, sillä niinhän se on. Kiitos. Runotalo on ja elää minussa :)

    Hanne, rauhaisaa ja hiljaista. Tämän satumetsän keskellä asumisessa on puolensa...ehkä on vain vähän työläämpää, kun lähtee täältä ihmisten ilmoille. Kunhan saan voimakorttikurssit alkuun niin sitten Sydänharjussa tuvalla ja Seitsemisessä on talven nostalgiaa ja rauhaisaa.

    VastaaPoista
  4. Kaunista, kaunista, varsinkin eteisikkunan näkymät. Helsingissäkin on nyt lunta. Ja kylmää!

    VastaaPoista
  5. Liiolii, eteinen onkin meidän valoisin huoneemme, muualla on jopa hieman pimeää, kun on niin paljon puita ympärillä. Mukavaa, että sielläkin on valkoista, olisikohan siis koko maamme nyt luminen vihdoinkin, varmaan niin. Kylmyys on vähän epämukavaa mielestäni...täytyy muistaa huomenna pukeutua kunnolla, kun lähtee liikenteeseen. Mukavaa viikkoa :)

    VastaaPoista