.

Mukava, että poikkesit tänne: Olet nyt Runotalon vanhassa blogissa, jossa on tarinaa vuosilta 2009 - 2017. Voimarunot jatkuvat Runotalon uusilla nettisivuilla ♥ klikkaa tästäRunopolkujen lakaisuterveisin Runotalon Sari

sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Hiekkakäytävä Terapia Päivä


Runotalo-puutarhassa
on tänään
Hiekkakäytävä Terapia Päivä.



Konttaan kaikki hiekkakäytävät
 huolellisesti läpi
poistaen kaiken turhan.



Löydän monta pientä
 hiekalle kulkeutunutta
kukkasen alkua.



Aurinko paistaa, linnut laulavat
ja tuulen mukana leijailee
 narsissien hento tuoksu.



Välillä on aikaa istahtaa
 kahvikupposen kanssa
 vain katselemaan ja nauttimaan.




Moni pieni alku siirtyy hiekalta
 jatkamaan kasvuaan
muualle puutarhaan.



En henno repiä irti
kaikkia lemmikkejä.

Myös kevätkaihonkukka
saa jäädä paikoilleen.



Vanha kori maastoutuu
lemmikkien leikkiessä
sen ympärillä.



Lopuksi käytävät saavat
 uuden kerroksen hiekkaa
 ja kierrän koko polun
silitellen hiekan tasaiseksi.

On nautinnollista edetä hitaasti
kaartuvilla hiekkapoluilla
pienen haravan rapistessa hiekalla.

Näen tekemäni työn jäljen
 ja siitä tulee hyvä mieli.



Sormustinkukka
on ilmestynyt polulle.

Se saa luvan kukkia
tässä kesän ajan.

On hienoa,
että se saa itse
valita paikkansa.



Kivenkoloihin saa jäädä kukkasia...




Kiitos VoimaPuutarha.

Hiekkakäytävä Terapian jälkeen
kuljen kevyin askelin
ja läsnäolevin mielin!





8 kommenttia:

  1. Monta kaunista hiekkakäytävälle kulkeutunutta ÄitiMaan kukan alkua
    sain kauttasi tervehtiä.

    Kiitos TerapiaPäivästä :)

    Kaunista, Ilahduttavaa alkavaa viikkoa Sarille ja muillekin ystäville :)

    VastaaPoista
  2. Sari, tämä on ihana juttu. Elin ihan hengittämättä mukana. Minä en ikinä revi lemmikkiä pois mistään. Paras kuva ehdottomasti on tuo kallio-orvokki. Se on ainoa kukka, jonka sallin kasvaa meidän kalliolla, jonka muuten haluan pitää ihan kivenä. Mutta puutarhassa saavat lemmikit, akileijat ja malvat yms. kasvaa missä haluavat.

    Tuo kalliokuva on niin hyvä, että...tai siis kivenkolokuva.

    VastaaPoista
  3. Upea polku. ja hieno teksti. nyt vasta löysin sun blogiin lukijaksi, mä luulin että olin jo lukija, mutta en ilmeisesti ollutkaan :)

    VastaaPoista
  4. ihanaa kun on oma piha jota voi muokata mieleisekseen. minulla oli pieni puutarha ,. mutta nyt asun kerrostalossa. sain äitienpäivänä isokokoisen Tuoksuliljan, mikäli se ei ole jotain sukua atsaleaan. sekä äitienpäivä ruusun. ajattelin viedä takapihalle puolivarjoon se on ainut paikka johon voi viedä, ja näen kukat sitten myös omalta parvekkeelta.. käyppä katsomassa kukan kuvaa ja kerro mitä mieltä olet kestääkö se pakkaen ja onko se ulkona viihtyvä, nyt sen kukat on kuihtuneet.. mutta vehreys on vahva ja varret tuykevat, ehkä kukkisi ensivuonna? Äitienpäiväruusu nyt kuitenkin, ellei tule ihan hirveän kovia pakkasia.. lumihan pitää kasvit suojassa ellei se jäädy. sipulikukat ovat sitten ihania, liki ikuisia ja nuo orvokit.. ai kun se on ihana

    VastaaPoista
  5. Ole hyvä Seija Tuulikki, toivoinkin, että voisin antaa muidenkin poimia kukkasen alkuja Runotalon puutarhasta.

    Leena Lumi, minusta ovat erityisen kiehtovia juuri nuo itsekseen siemenistä leviävät kasvit. Milloinkaan ei tiedä mistä niitä putkahtaa näkyviin ja usein ne luovat itse mitä kauneimpia näkymiä puutarhaan. Malvaa minulla ei olekaan - aika kummallista, lisään sen ostoslistalleni :)

    akissfromthepast, mukava kun löysit tänne ja lähdit polulle :)

    Aikatherine, omaa puutarhaa ei pysty kuvilla ja sanoilla korvaamaan, mutta toivon, että edes pienen osasen pystyn välittämään lukijoille tunnelmasta. Tuoksulilja on minulle ainakin nimeltään hieman oudompi, saattaa olla yksivuotinen kukka, poikkean katsomaan. Äitienpäiväsuusuista olen ymmärtänyt, että hyvinkin talvehtivat maahan istutettuina lumen alla :)

    VastaaPoista
  6. Aikatherine, yritin kommentoida blogissasi, mutta bloggerissa on ongelmia, joten yritän muistaa palata myöhemmin yrittämään uudelleen. Tähän omaan blogiin näköjään pystyn kommentoimaan.

    VastaaPoista
  7. Olipa virkistävä terapiapolku. Muistini toi elävästi mieleeni sateen jälkeen sen tunteen kun kävelin hiekalla, viileä ja rauhoittava. Mieleeni palautui myös auringossa lämmennyt hiekka, kun seisoo siinä hetken niin tuntee oikein Äitimaan sydämen sykkeen.
    Kiitos Sari!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus käy näin, että löytää kommentin vasta vuosien jälkeen... Kirjoitat kauniisti ja on varmasti tarkoituksellista, että löydän nämä sanasi täältä tänään tässä hetkessä. Kiitos <3

      Poista