.

Mukava, että poikkesit tänne: Olet nyt Runotalon vanhassa blogissa, jossa on tarinaa vuosilta 2009 - 2017. Voimarunot jatkuvat Runotalon uusilla nettisivuilla ♥ klikkaa tästäRunopolkujen lakaisuterveisin Runotalon Sari

torstai 5. marraskuuta 2015

Voimaruno Kukka





KUKKA




Kukka
katsoi rannalla pitkään 
vihreiden lehtien kulkemista
 hiljaisen väreilevän veden pinnalla 

Kukka 
oli kulkenut pitkän matkan
 päästäkseen tähän paikkaan
 jossa se vihdoin tunsi sydämensä 
saavan rauhan ja omaa tilaa 

Kukka
istui hiljaa joenpenkereellä
 ja katseli kauempana uiskentelevia
 isoja valkoisia valaita 
miten ne olivatkaan kauniita 
kaikki erilaisia ja mahtavia


Luonto on ihmeellinen 
kukka ajatteli 
ja käänsi hieman katsettaan oikealle 
siellä oli kirkkaana loistava aurinkoinen 

Kukka 
antoi auringon lämmittää kasvojaan 
se tuntui niin hyvältä
kukka tiesi 
mitä aurinko tekisi sille
 miten hyvä se olisi 
aurinko olisi hänelle kaikki
 tässä hetkessä
 ja hän antautui valon lämpöön
 koko sydämellään

 hetkeksi kaikki muu 
hänen ympäriltään katosi 
oli vain aurinko ja hän
 kukka


Kukka 
käänsi katseensa vasempaan 
siellä virisi henkäilevä tuulonen 
ja kukka antoi tuulen 
leyhytellä hiuksiaan
 jotka jo olivat harmaantuneet 
ja muuttuneet niin keveiksi
 että ne leijuivat 
kaukana hänen selkänsä takana
 tuulen hellästi niihin puhallellessa 

Kukka hymyili 
sillä hän tiesi
 miten tarpeellinen tuuli 
oli hänen puhdistautumiselleen 
tälle riitille 
jota varten
hän oli saapunut 
tälle paikalle

Hetken
oli aivan hiljaista 
tuli tyyntä
ja kukka katsoi jälleen eteensä 

Kaukaisuudessa 
näkyi siintävän korkea vuoristo 
jossa lumi peitti vuorien huiput 
maalaten ne valkoisiksi sokeritopiksi

Kukkanen tunsi 
miten vuori tervehti häntä 
miten vuori oli vahva 
ja ojensi kätensä tervehdykseen 

Kukka heilautti takaisin 
ja tunsi sydämessään 
oudon vahvistuksen 
siitä mitä hän oli tekemässä 
vuori oli hänen ystävänsä 
 ikuisuuksien takaa
 he olivat tavanneet 
vuosisatoja sitten 
toisissa hahmoissa

Kukkanen laski päänsä alas
 ja hänen katseensa kohtasi 
kukan omat kädet

niissä oli paljon elämän merkkejä
 mutta silti ne olivat kauniit
omalla tavallaan 
niissä näkyi paljon
 rakkautta ja surua 
huolta ja ahdistusta
 ilon ja onnen hetkiä
kyyneleitäkin 
kukka niissä näki 

Kukka huokaisi syvään 
sen silmäluomet
tuntuivat hetken raskailta
sydämessä oli paljon painolastia
 jonka hän nyt laskisi
 pois itsestään 
sydän tahtoi keventyä
kukka oli siihen valmis


Kyynel kerrallaan 
vierisi pitkin joenpengermää 
yhtyisi jokeen 
ja saisi aikaan uutta elämää
 jatkaisi kulkuaan
valtameriin saakka 
yhdistyen muihin pisaroihin 
jotka oli itketty muualla 

lopulta kyyneleet tulisivat
 lasten iloksi
 jossain
missä niitä kipeästi tarvittiin
 sadetta tai ilon kyyneleitä 
mikä kulloinkin
olisi paras ratkaisu


Aurinko havahdutti kukkasen 
syvistä mietteistään

se venytteli 

miten hyvä tässä oli olla 
sydän tuntui keveämmältä
oliko tämä tapahtunut oikeasti 
tekikö hän tämän matkan 
missä hän oli 

Tärkeintä oli 
että nyt hän tunsi uudistuneensa
nyt hän voisi palata
 ja jatkaa taas omalla polullaan 

Hän tietäisi mitä tehdä 
uudistuneen keveän sydämensä kanssa
ja ilo täytti kukan sydämen 
innostunut ihana 
uuden odotuksen ilo



*

Tästä voimarunosta syntyvät ensi viikon voimakortit.

*

Tuleeko sähköpostiisi jo voimakirje?
Voimakirjeessä linkit uusimpiin voimarunoihin ja voimakortteihin, 
tietoa kursseista ja Kukkien kaupan tarjouksia.

voimakirje

Voimakirje on ilmainen ja ilmestyy perjantaisin.

*


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti