.

Mukava, että poikkesit tänne: Olet nyt Runotalon vanhassa blogissa, jossa on tarinaa vuosilta 2009 - 2017. Voimarunot jatkuvat Runotalon uusilla nettisivuilla ♥ klikkaa tästäRunopolkujen lakaisuterveisin Runotalon Sari

tiistai 23. kesäkuuta 2015

Miten puhdistat energiatukoksia





Visualisoinnissa ja aarrekarttailussa saattaa joskus tulla tunne, että on seinä vastassa. Unelmien toteutuminen viivästyy ja maailmankaikkeus laittaa entistä enemmän kapuloita rattaisiin. Sanotaankin, että maailmankaikkeus testaa uskoamme, miten tosissamme olemme tavoitteidemme kanssa.

Joskus syynä ongelmiin voivat olla oman mielemme tukkeumat, jotka estävän energian virtauksen. Silloin emme pysty tavoittamaan korkeinta hyväämme.


Seuraavat neuvot ja harjoitukset ovat lyhennelmä Luova visualisointi kirjan kappaleesta Puhdistuminen. Kirjan on kirjoittanut Shakti Gawain, joka on mielestäni yksi parhaista visualisoinnin asiantuntijoista.



Tukkeumia voivat aiheuttaa tukahdetut tunteet kuten pelko, syyllisyyden tunne ja / tai viha, jotka lukitsevat kanavat ja näivettävät ihmisen tunne-elämän ja henkisen kehityksen. Ne saattavat aiheuttaa myös fyysisiä oireita.


Tilanteen korjaamiseksi energia olisi saatava liikkumaan tukkeumakohdassa. Avainsanoja ovat:

  1. Hyväksyminen sekä henkisellä että tunteiden tasolla / rentoutuminen ja irti päästäminen
  2. Selkeä havainnointi, mikä johtaa rajoittavien asenteiden ja uskomusten aiheuttamien ongelmien syiden ymmärtämiseen

On elettävä, koettava ja hyväksyttävä tukahdetut tunteet niin perusteellisesti kuin mahdollista, että voisi avata tietoisuuden tukoksia. Näin energia pääsee virtaamaan tukoksen lävitse ja on tilaisuus tehdä havaintoja ongelmaan johtaneista piilevistä asenteista.

Rajoittavan uskomuksen tiedostaminen ja siihen liittyvien tunteiden hyväksyminen saa ihmeitä aikaan. Vaikeudet katoavat ja pienenevät lopulta kun olet ymmärtänyt ne ja hyväksynyt itsesi. Tämä on yksinkertaisempaa kuin luuletkaan.


Sinun on rakastettava itseäsi ja hyväksyttävä rajoittava uskomuksesi, mutta samalla tajuttava selkeästi, että olet valmis luopumaan siitä, koska se on rajoittava, tuhoisa ja valheellinen.


TAVANOMAISIA RASITTAVIA PERUSKÄSITYKSIÄ



  • minusta ei ole mihinkään...minussa on jotakin vikaa...minulla ei ole mitään arvoa
  • olen menetellyt väärin elämässäni ja minun on kärsittävä siitä ja saatava rangaistukseni
  • ihmiset (minäkin ) ovat pohjimmiltaan pahoja, itsekkäitä, julmia, epäluotettavia ja typeriä
  • maailma on turvaton paikka
  • kaikille ei riitä _________  (rakkautta, rahaa, hyviä asioita jne.) joten:
  • minun on ponnisteltava saadakseni osani, tai
  • kaikki on toivotonta, en ikinä saa niin paljon kuin haluan, tai
  • jos minulla on paljon, jollakin toisella ei ole mitään
  • elämä on tuskaa, kärsimystä ja kovaa työtä...sen ei ole tarkoituskaan olla hauskaa
  • valta on vaarallista...saatan vahingoittaa jotakuta
  • raha on kaiken pahan alku ja juuri, raha rappeuttaa
  • maailmassa ei mikään pelaa eikä tule pelaamaankaan, itse asiassa kaikki tulee koko ajan pahemmaksi
  • en pysty vaikuttamaan siihen, mitä ympärilläni tapahtuu...olen täysin voimaton oman elämäni ja maailman suhteen

Mieti listaa lukiessasi, heijastaako jokin näistä uskomuksista omia piileviä tunteitasi ja asenteitasi.

Luettelo tuntuu masentavalta. Silti monet meistä uskovat näihin ainakin jossain määrin. Uskomme tämän kaltaisiin väittämiin estää meitä toteuttamasta unelmiamme. 

On tärkeää tajuta, että nämä kielteiset ajatukset ovat vain uskomuksia, eivät totuuksia. 



Pian tunnet 
miten lävitsesi virtaa uusi vahva elämänvoima
joka on tässä hetkessä 
sinussa se on aina ollut
ja se tulee aina olemaan




PUHDISTUMISHARJOITUKSIA


Jos et tunnu pääsevän päämäärääsi tai huomaat olevasi vastahakoinen, kokeile tätä selkeyttämisharjoitusta:


1. Ota paperia ja kynä. Kirjoita paperin ylälaitaan: " Syy siihen, etten saa mitä haluan, on..." ja jatka välittömästi kirjoittamalla kaikki ajatukset, jotka pälkähtävät päähäsi. Kirjoita tarkemmin pohtimatta parikymmentä mieleen juolahtavaa asiaa, olivatpa ne kuinka hassuja tahansa.


2. Tee sama harjoitus, mutta kirjoita paperille jokin tietty asia, jota haluat. Esimerkiksi: " Syy siihen, että en saa hyvää työpaikkaa, on..." Jatka kuten edellä. Kirjoitettuasi listan, mieti onko kirjoituksissa jotakin perää ja uskotko joihinkin niistä. Saat tuntumaa siihen, millaisia esteitä yleensä asetat itsellesi ja elämällesi. 


3. Kirjoita lista kaikkein kielteisimmistä asenteistasi. Miten suhtaudut itseesi, muihin ihmisiin, maailmaan ja elämään. Mieti jälleen, olisiko kirjoittamillasi asioilla vaikutusta tunne-elämääsi tietoisesti tai tiedostamatta. Jos näitä harjoituksia tehdessäsi, jokin tunne nousee pintaan, tarkastele sitä, koe se mahdollisimman syvästi ja hyväksy kokemasi. Ehkä mieleesi tulee jokin varhainen kokemus tai jotakin mitä vanhempasi tai opettajasi sanoivat sinulle ja mikä sittemmin vaikutti maailmankatsomukseesi jollain tavalla. 


4. Aina kun tunnet saavuttaneesi jotakin tämän menetelmän avulla, varsinkin jos olet tiedostanut jotakin kielteistä itsessäsi, revi listat ja heitä ne menemään. Tämä osoittaa sinulle kuinka vähän kirjoittamillasi asioilla on todella valtaa sinuun.

Istu sitten hiljaa ja rentoudu. Tee joitakin voimalauseita, joilla korvaat rajoittavat käsityksesi avoimemmilla, rakentavammilla ja myönteisemmillä asenteilla.




PUHDISTUMISEN VOIMALAUSEITA


  • päästän nyt irti koko menneisyyteni, se on täyttynyt ja olen vapaa
  • hajotan nyt kaikki kielteiset ja rajoittavat uskomukseni, niillä ei ole mitään valtaa minuun
  • annan nyt anteeksi kaikille elämässäni ja päästän heidät menemään, olemme kaikki vapaita ja onnellisia
  • minun ei tarvitse yrittää miellyttää toisia, olen luonnostani rakastettava, teen mitä tahansa
  • päästän nyt menemään kaikki sisimpääni kertyneet syyllisyyden tunteeni, pelkoni, pettymykseni ja kaunani, olen vapaa ja selvillä vesillä
  • kaikki kielteiset minäkuvani ja asenteeni katoavat nyt, rakastan ja arvostan itseäni
  • kaikki se, mikä estää minua ilmaisemasta itseäni ja nauttimasta elämästäni, poistuu nyt
  • maailma on kaunis paikka
  • maailmankaikkeus pitää aina huolta kaikesta



Shakti Gawainin kirjassa on lisää puhdistumisharjoituksia kuten anteeksi antaminen ja irti päästäminen, joihin on tarkat ohjeet. Lisäksi opastetaan miten kotia siivoamalla ja turhaa tavaraa poistamalla saa energiat virtaamaan. 

Suosittelen näitä harjoituksia ja tätä kirjaa. Kirjassa on paljon hyödyllisiä harjoituksia, joiden avulla voit vähitellen tulla luovan visualisoinnin mestariksi ja saada katkeamattoman yhteyden sinne, mistä elämäsi viisaus kumpuaa - omaan sisimpääsi. Näin luvataan kirjan takakannen tekstissä. Olen löytänyt tästä kirjasta monissa tilanteissa hyviä vastauksia ja aina uutta opittavaa. 



 


Olen kirjoittanut Aarrekarttamaailmassa tästä kirjasta heinäkuussa 2010 seuraavasti:



Tässä on kirja, joka minun olisi pitänyt hankkia omaksi jo kauan sitten. Kuukausi sitten sain sen vihdoin ikiomaksi. Olen pitkään tiennyt, että Shakti Gawain tietää paljon visualisoinnista, mutta tämä kirja yllätti suurenmoisesti kaikki odotukseni. Sitä ei voi laittaa kirjahyllyyn vaan se kulkee mukanani aamupalalle ja yöpöydälle.


Aarrekarttailusta kiinnostuneelle Luova visualisointi on perusteos. Kirjassa kerrotaan miten visualisointi toimii ja miten monilla eri tavoilla sitä voi käyttää. Olen tehnyt aamuisin kirjan ohjeiden mukaisia meditaatioita ja huomannut ne erittäin tehokkaiksi. Kirjassa on oma lukunsa myös aarrekartoista.


Kirjan viimeinen sivu kertoo näin:


" Elämäsi on taideteoksesi

Ajattelen mielelläni olevani taiteilija, jonka suurin taideteos on oma elämä. Jokainen hetki on luova hetki ja jokainen hetki sisältää rajattomia mahdollisuuksia. Voin jatkaa siihen tapaan, kuin aina ennenkin, mutta voin myös etsiä uusia vaihtoehtoja ja kokeilla jotakin uutta, parempaa ja palkitsevampaa. Jokainen hetki tarjoaa uuden tilaisuuden uuden päätöksen tekemiseen.

Mitä ihanaa peliä me pelaammekaan, ja miten ihanaa taidetta se onkaan..."



Jos tahdot tietää lisää kodin puhdistamisesta, lue kirjoitukseni: Ihana koti - Fengshui ja roinan raivaus


*

 Tilaa aarrekarttaopas


Jos tahdot tehdä aarrekartan, voit tilata oman Aarrekarttaoppaan täältä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti