.

Mukava, että poikkesit tänne: Olet nyt Runotalon vanhassa blogissa, jossa on tarinaa vuosilta 2009 - 2017. Voimarunot jatkuvat Runotalon uusilla nettisivuilla ♥ klikkaa tästäRunopolkujen lakaisuterveisin Runotalon Sari

maanantai 3. kesäkuuta 2013

Voimakurssin 3. viikko: Kiitollisuuden malja



Voimakurssi on edennyt puoliväliin eli tänään alkoi kolmas viikko. Tahdoin kunnioittaa matkan puoliväliä nostamalla kiitollisuuden maljan voimapuutarhassa. Kolmannella viikolla vesi ja kiitollisuus ovat tärkeässä roolissa. Vesi on ihmeellisempi ja voimakkaampi kuin voimme äkkiseltään kuvitellakaan. Samoin kiitollisuuden voima on valtavan vahva.

Kiitollisuuden lasi viivähti hetkisen voimasiilien luona. Lopulta istahdin penkille ja join veden hitaasti lähettäen mielessäni hyviä ajatuksia kurssilaisille ja vielä yhteisesti aivan kaikille. 

Olen kirjoittanut kiitollisuudesta ja vedestä aikaisemminkin. Myös hyvänolon vinkkilistassani on vedenjuontiin liittyvää asiaa.



2 kommenttia:

  1. Hauska, mutta rauhallinen kuva.

    Ilman vettä, mistään ei tule mitään. Ei edes puutarhasta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin ja ainakin ihan omanlaisensa - näin uskoisin.

      Vettä kaipaisin puutarhaan nyt, mutta rauhallisesti ei kaatamalla ja ukkostaen. Jokohan pääsit etanoista tai siis kotiloista eroon...täytyy varmaan poiketa katsomassa joku päivä blogissasi mitä kuuluu...

      Poista