.

Olet sydämellisesti tervetullut Runotalon uuteen blogiin ja Voimakorttikauppaan ♥ klikkaa tästä ♥ Iloisin terveisin Sari

tiistai 9. elokuuta 2011

Luon oman todellisuuteni


Tänään syntyneet Voimasiilit tulivat mukaani puutarhaan voimautumaan.



Voimakirja on jälleen mukana ja odottaa uutta oivallusta.
Huomaan kärsiväni tyhjän sivun ahdistuksesta.

Päätän palata takaisin vanhaan systeemiin,
jossa synnytän tekstiä tietokoneen näppäimistöllä.
Otan syntyneen tekstin mukaani puutarhaan
ja valitsen tunnelmaan sopivan mietelmän,
jonka kirjoitan voimakirjaani.



Istuessani penkillä etsin kaunista kuvattavaa
ja löydän kuunliljan kukinnot.



Näissä on runollisuutta.







Rehellisyyden nimissä kuvaan myös rikkaruohokorini,
jonka mainitsin jo eilen.

Tässä se on koko komeudessaan.
Siihen piti tulla orvokkeja,
jotka sirosti siementäisivät korin ympärille.

Onneksi tulee ensi kesä,
ehkä kori selviää sinne asti.



Puutarhassani on yleensä hiljaista.
Vaikka kylätie kulkee ihan lähellä, liikennettä ei juurikaan ole.

Paitsi tänään...
Ihmettelen, kun eräs auto hidastaa vauhtia
ja sitten huomaan koirani Pimun,
joka hölkkää ylväästi tienviertä.

Rauha ja tasapaino katosi todellakin
ja Pimu sai kuulla kunniansa.



Palaan takaisin puutarhaan penkille
ja pääsen lopulta tunnelmaan.

Ukkonen jyrisee taustalla
ja värit puutarhassa ovat kauniita.

Luon oman todellisuuteni.
Tapahtuipa mitä tahansa.



Näin sai voimakirja taas uuden voimauttavan sivun.

*

Jos tahdot tietää lisää Voimasiileistä niin käväise Ollaan Runotalossa blogissa.


2 kommenttia:

  1. Hiljaisuus on meissä tai sit ei ole..
    ulkopuolen/ympäristön hiljaisuus auttaa löytämään omaa hiljaisuuttaan..

    hieman minua on häirinnyt, kun naapurini on monena iltana ja viikonloppuna tehnyt kait klapeja tia vastaavaa...kova ääni, meteli kantautuu monen korvaan, on vaikea löytää omaakaan hiljaisuuttaan..

    VastaaPoista
  2. Hanne, niin se on, että helpompi on löytää hiljaisuus hiljaisuudessa. Mutta voisiko olla mahdollista sulkea kaikki muu itsensä ulkopuolelle niin että olisi rauhassa kaiken hälinänkin keskellä? Itse ärsyynnyn todella paljon horneteista, jotka lentelevät aurinkoisina päivinä. Onkohan vain haavekuva sellainen jossa istun rauhassa puutarhassani vaikka koneet lentäisivät jylisten ylitseni...siinäpä vasta mielenhallintaa - toistaiseksi ei onnistu :)

    VastaaPoista