Satu Puutarhalinnusta
Oletko minun puutarhalintuni,
pieni lintunen oletko?
Taivaan lintu taidat olla
lintunen pienoinen.
Kuljen puutarhassani paljain jaloin,
varpaani aamukasteisessa ruohikossa
olen onnellinen.
Aurinkoinen kaunoinen
on juuri noussut yösijoiltaan,
metsän takaa hiipii hän kurkistamaan.
Ripseni tuntuvat raskailta
katsoessani taivaan sineen,
jossa tuo kultainen pallo kuin kelluu
pinnalla metsänrajan.
Tämä aamu on lämmin pitkästä aikaa,
valkea yöasuni hentoinen;
hiekassa, ruohikossa laahaavat herkät pitsit sen.
Minä jo itken,
liikutus sydämessäni niin syvällä
edessä luonnon suuremman kauneuden.
Olen vain pieni,
niin pieni osanen kokonaisuuden
tiedän ja tunnen sen.
En minä surusta itke,
olen vain niin onnellinen.
Lintuni pieni,
miksi siihen taas lennähdät
kuin minua etsien?
Tunnistan sinut takaa aikojen,
tunnen kuin ystävän kosketuksen.
En minä pelkää,
vain hiljaa itsekseni hymyilen.
Tämä aamuni on kaunis,
kätken muistojen kirjaani sen.
Tänne voin palata
yhä uudelleen
keskeltä arkisen harmauden,
tiedän voin milloin tahansa
avata kirjani sen.
Kun sivuja, kauniita sanoja sen katselen,
unohdan kaiken murheeni niin maallisen.
Pienen hetken olen taas tässä aamussa,
varpaani aamukasteessa
märässä hiekassa,
keskellä ruohikon
seassa heinikon.
Hiljaa kulkien ohi kukkien
vierelläin tuo pieni lintunen.
Olen onnellinen
saan voimaa ikuista, tunnen sen.
Kiitos kirjani
tulen pian uudestaan,
tiedän jo sen.
Runotalo
Teksti luotu heinäkuussa 2004
