.

Mukava, että poikkesit tänne: Olet nyt Runotalon vanhassa blogissa, jossa on tarinaa vuosilta 2009 - 2017. Voimarunot jatkuvat Runotalon uusilla nettisivuilla ♥ klikkaa tästäRunopolkujen lakaisuterveisin Runotalon Sari

sunnuntai 6. kesäkuuta 2010

Rakkain ja luetuin kirjani - oma elämäni




Taikarumpu soi viidakossa.
Etsin sopivan istumapaikan
mahdollisimman läheltä.
Tahdon avata sydämeni
tuolle rummutukselle;
vapauttaa kaikki lukot.
Runotalo


Kulkija astelee niityllä verkkaisaan.
Katson kulkuaan, seuraan salaa kauempaa.
Tunnen kaipauksen, tunnen vapauden.
- Missä on minun niittyni, minun vapauteni?
Runotalo


Kirjan kansissa on monia kauniita kuvioita.
En avaa kirjaa, vaikka tiedän sen sisältävän minun elämäni.
- Miksi en avannut, kysyy moni.
Runotalo

 


Syreenin kukinnot ovat huumaavan kauniita ja tuoksuvia. Vanha syreeni on niin korkea, että minun on taivutettava oksia saadakseni kuvia. Syreeni on taipuisa ja upotan kasvoni keskelle sen tuoksuvia kukkia.  Tähän voisin varmasti jäädä ikuisesti.

Pöydällä edessäni olevissa muistikirjoissa on useita kirjoittamiani runoja. Tänään löydän helpon tuntuisesti juuri tähän hetkeen kuuluvat tekstit.

Taikarumpu löytyy luonnosta, sen sykkeestä, siitä virrasta, joka saa kukat avaamaan nuppunsa ja auringon saapumaan taivaalle joka aamu. Haluan yhä voimakkaammin olla itse mukana tuossa sykkeessä osana sitä. Tahdon, että elämän energia minussa saa virrata vapaasti.

Vapaus on elämää vailla huolta ja murhetta. Vapaus on sitä, että voi luottaa huomiseen. Vapaus on paluuta takaisin lapsuuden olotilaan. Olen vapaa olemaan murheitta ja huolitta. Jos taivas lopulta putoaa niskaani niin ei auta yhtään, että olen kuluttanut elämäni siihen varautuen - päinvastoin. Opettelen vapautta. Yhä enemmän se on osa päivittäistä elämääni; olen vapaa syreenin kukkien lumossa ja ainakin pienen hetken tunnen miten voin ihan varmasti todella lentää.

Aion elää elämän kirjani kaikki sivut mitä minulle on annettu. Luen kirjani kannesta kanteen. Etsin kaikki kauniit lauseet ja kuvat. Kirjoitan osan elämän kirjastani uudelleen mieleisekseni, sellaiseksi mistä olen aina uneksinut. Käytän kaikki ne mahdollisuudet mitä minulla on. En tuhlaa sivuja, en jätä ainuttakaan sivua tyhjäksi, käyttämättä. Selailen sivujani elämänjanoisena. Tahdon varmasti olla näkemässä viimeisen sivun, kääntää sen itse. Huolehdin, että kirjani sivut ovat hiirenkorvilla, käpristyneinä, osa niin luettuina, että rakkauteni elämääni kohtaan on koskettava myös niitä, jotka kirjaani selaavat. Elämä olen tässä, olen sinun, täysin sinun.


Avataan elämämme kirjat oikeasti ja täytetään sivumme rohkeasti rakkaudella ja elämisen riemulla niin että kirjastamme tulee oman elämämme näköinen. Aloitetaan jo tänään.


10 kommenttia:

  1. Kuvat ovat taas niin hyviä. Nyt Lumimieskin heräsi kuviisi (jo oli aikakin;-) ja hän haluaisi tietää, mikä kamera sinulla on? Kerro, sillä meidän kamera irtisanoutuu juuri kohta. Otin kuvia pinkeistä, valkoisista ja sinisistä lemmikeistä, eikä enää tullut yhtä hyviä kuin viime suvena. Ja nyt juuri kun pitäisi kuvata puutarhaa!

    VastaaPoista
  2. Minulla on Canon EOS 450D. Olen tykännyt kovasti, vaikka en vielä osaa hyödyntää paljonkaan sen kaikkia mahdollisuuksia.

    VastaaPoista
  3. Kiitos Sari jälleen niin kauniista runoista ja ajatuksista! Viisaasti kirjoitit vapaudesta...vapautta on se että voi luottaa huomiseen. Tähän opettelen ja etsin vielä niittyäni vai istunko niityn reunalla jo ja pitäisi tutkia kuinka laaja se on :)

    VastaaPoista
  4. Kylläpä on kauniita kuvia! <3
    Kuten myös runosi!

    VastaaPoista
  5. Marie, kiitos, taidatpa olla siellä niityllä jo, nyt vain rohkeasti tutkimaan :)

    Kesäkukka, kiitos, kiva kun poikkesit ja käväisit myös mansikkamaallani :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos kamerainfosta!

    Nyt oli aikaa ajatuksella lukea tekstiäsi ja eniten kolahti Kirjan kansissa, jolle annan vähän tuulta siipien alle kohta, pian...

    Pitäisi voida sanoa lähtiessään, kuten Arthur Rubinstein: Olen elänyt!

    Sarkilla on tästä runokin: Älä elämää pelkää.

    VastaaPoista
  7. Leena, sain taistella itseni kanssa, etten mennyt muuttamaan tekstiäni: kirjan kannessa vaan annoin olla monikossa. Merkitykset muuttuvat aika helposti ja yritän kovasti pitää kiinni siitä periaatteestani että tuon syntymäasussaan runoni julki. Tulikin mieleeni, etten vielä ole tehnyt tänne tarinaa runojeni synnystä. Ehkä nyt ehdin, kun olen kesälomalla :)

    Olen elänyt! Se tuntuu hyvältä.

    VastaaPoista
  8. Miekin kuvasin syreenejä Mamani puutarhassa viime viikolla. =)
    Niiden tuoksu on ihan huumaava iltaisin...

    VastaaPoista
  9. Olet saanut ikuistettua syreenit niin kauniisti, yhdessä runojen kanssa nautinto katsella ja lukea. Monta ketaa luin jälleen läpi. Ajatus elämän kirjasta, kiehtova ja kaunis. Tuon taikarummun kuminan olen tainnut kuulla, pitäisi vain osata elää sen sanoman mukaan. Lapsuuden olotilaa kaipaan, hetkessä olemista. Ajalla ei ollut vielä silloin nimeä, jonka olisin tuntenut.

    VastaaPoista
  10. Una, nyt minulla on tuossa pöydällä sinkkikannussa syreenin oksia, tuoksuvat juuri sopivasti illan hämärtyessä ja auringon valon vielä valaistessa niitä ikkunasta. Taidan vielä lähteä ulos nuuhkimaan ilmaa...

    Valokki, minulla on jopa oikea rumpukin...ehkä olisi hienoa mennä ulos metsään rummun kanssa ja rummuttaa ihan hiljaa, kokeilla mitä tapahtuu ;) Voisiko sen lapsuuden olotilan saavuttaa takaisin? Ainakin hetkittäin olen siitä aivan varma. Niin, ajattomuus - kesät kestivät ikuisuuden.

    VastaaPoista