.

Olet sydämellisesti tervetullut Runotalon uuteen blogiin ja Voimakorttikauppaan ♥ klikkaa tästä ♥ Iloisin terveisin Sari

tiistai 13. joulukuuta 2011

1. Cerastium tomentosum - Hopeahärkki


Minusta on mukavaa muistella kesää ja suunnitella puutarhaa talvella. Saan lohdutusta puutarhakaipaukseeni. Puutarhan miettiminen rentouttaa minua. Jos en saa nukuttua niin alan muistella puutarhani kasveja ja miettiä miten niitä yhdistelisin. Sitten jo pian vaivunkin syvään uneen ja saatan nähdä värikkäitä puutarhaunia.

Kokeilen siirtää puutarhamietiskelyäni tänne blogiin ja samalla edelleen kehitellä uusia Runotalon kortteja. En ole varma onko seuraava sarja sittenkään voimakortteja tai kierrätysaforismeja. Katson mitä tästä prosessista seuraa. Yritän keskittyä siihen mistä nautin eli puutarhani tutkimiseen.

Aloitan kierrokseni pääpuutarhasta, jossa on kolme kaartuvaa hiekkakäytävää. Mieluiten kuljen keskikäytävää, joten lähden liikkeelle siitä. Ylimmässä kuvassa on keskikäytävän alkupää. Ensimmäinen kasvi vasemmalla on hopeahärkki. Tuossa kuvassa sitä näkyy vain vähän. Toistaiseksi se on levinnyt ehkä n. 50 x 50 cm matoksi ja rönsyilee ihan hauskasti kivireunuksen yli pihatielle.


Cerastium tomentosum

Hopeahärkki



Näissä kuvissa saisi näkyä paremmin miten ihana maanpeittokasvi hopeahärkki on. Minulta puuttuvat kuvat, joissa se on kukkivana. Siihen tulee hienot valkoiset kukat touko-kesäkuussa. Sopiva kasvi minulle, kun viihtyy kuivilla ja laihoilla mailla. Olen niin laiska lannoittaja. Aurinkoisempi paikka toki voisi olla niin lehdetkin olisivat varmaan vielä hopeisemmat. Tämä sopisi myös eteläpäädyn yrttipuutarhaan. Teenpä muistisivun itselleni siirtosuunnitelmista. Yksi ilo puutarhassani on jakaa ja siirtää. En toki poista härkkiä kokonaan pääpuutarhasta.

Hopeahärkkejä on useampaa lajia. Ehkä minun kannattaisi hankkia joku toinenkin kokeeksi. Tämä on lajike, jonka sain ensin äidiltäni yli 15 vuotta sitten. Silloin minulla oli toinen puutarha, josta en saanut alkuja mukaani. Tuossa puutarhassa hopeahärkkiä oli paljon ja annoin silloin ystävilleni alkuja. Muutama vuosi sitten sain alun ystävältäni takaisin tähän nykyiseen puutarhaani. Joten minulla on nyt taas äidiltä saamani kasvi puutarhassani.

Teen itselleni yläpalkkiin erillisen sivun, jossa listaan mitä kuvia minulta puuttuu niin muistan kuvata ne ensi kesänä. Tarvitsen siis mattomaisen härkkikuvan ja kukkivan myös.

Korttisarja tulee syntymään jotenkin niin, että on sarja, jossa on Runotalon pääpuutarha kasveineen. Nyt tuntuu, että haluaisin käyttää latinankielisiä nimiä. Runot jäävät harkintaan ja korttisarjan nimi.

Nyt tämä tuntuu ainakin ihan hauskalta. On myös kiva, jos joku teistä lukijoistakin saa tästä samalla jotain itselleen. Saa minulle antaa ideoitakin tai kertoa omia kokemuksia. Tai sitten voi lainata tätä puutarhaani, jos ei ole omaa. Unelmoida ja suunnitella kanssani. Oliskohan ihan hassu ajatus.

Onkohan kukaan kokeillut kerätä näitä ja kuivattaa koristeeksi? Olisivat ihanan hopeisia.


2 kommenttia:

  1. Vaikuttaa Kivalta!
    Uskon että voisin saada täältä ideoita omaankin puutarhaan :)

    VastaaPoista
  2. Kumma juttu Lilli - juuri sinä käväisit mielessäni kun tätä kirjoittelin. Nappaa vaan ideoita, kiva jos löytyy jotain :)

    VastaaPoista