.

Mukava, että poikkesit tänne: Olet nyt Runotalon vanhassa blogissa, jossa on tarinaa vuosilta 2009 - 2017. Voimarunot jatkuvat Runotalon uusilla nettisivuilla ♥ klikkaa tästäRunopolkujen lakaisuterveisin Runotalon Sari

keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Kiire loppuu


Olen vanha puu
osa maata ja taivasta

kiire loppuu
hengitys hidastuu
olen



4 kommenttia:

  1. Olen vaihtolämpöinen eläin
    kilpikonna, siili tai sisilisko

    valo loppuu, yö saapuu
    hengitys hidastuu
    nukun

    Sari, hieno kuva. Annoin tulla, mitä eka tuli mieleen sun mietelmästä. Runotyttöjen leikkiä!

    VastaaPoista
  2. Kaunis ajatus! Tahtoisin olla myös vanha puu, jonka ympärillä aika juoksee ohitse. Puuna vain olisin, eläisin. Hauskuttaa tuo sinun ajatus, minulla on yksi tarina juuri vanhoista puista. Ryhdyin sitä päässäni pyörittelemään syksyllä, nyt olen sitä jatkanut. Olen aina ajatellut, että minulla ja siskoillani on yhteiset aivot, tuntuu ihan siltä. Ajattelemme ja teemme samaan aikaan toisistamme tietämättä samanlaisia asioita. Taitaa kuitenkin olla samanlaisin "anturein" muitakin matkassa. Iloa tulevaan viikonloppuusi, hymyä ja AIKAA.

    VastaaPoista
  3. Mieleeni tuli mielenkiintoinen kirja: Hiljainen tieto (Hannele Koivunen)...

    VastaaPoista
  4. Kiitos runostasi runotyttö Leena :)

    Valokki, tunnen usein, että asiat ovat kuin ilmassa tai ajassa ja silloin kuka tahansa meistä jolla on anturit herkkänä voi poimia sen saman jutun samaan aikaan. Puut ovat minulle tärkeitä kuten varmaan sinullekin.

    Hippityttö, minäpä käyn tutustumassa tuohon kirjaan tarkemmin, kiitos vinkistä.

    VastaaPoista