Valo oli loistanut monta päivää
ja se huokaili tuskissaan
miten voi olla niin raskasta
olla valoisana
kaiken pimeyden keskellä
päivästä toiseen vain valoa
yksitoikkoista loistamista
eikä ketään joka huomaisi
koskettaisi
tulisi oikeasti lähelle
Valon olemus oli kuihtumassa
sillä se oli unohtanut oman valonsa
sen ytimen joka oli aina säteilevä ja kaunis
katsoi sitä miten tahansa
Valo kipusi korkealle vuoren harjanteelle
se ajatteli että näkisi siten itsensä paremmin
ja muutkin huomaisivat mitä se oli tekemässä
miten se oli loistamassa omaa valoaan
kirkkaammin kuin milloinkaan
valo saapui vuorelle yksinään
se kipusi harjanteelle
ja vielä seuraavalle
että se olisi varmasti
kaikkein korkeimmalla töppäreellä
mitä vuorella löytyi
siinä se kökötti
valoisana
niin se luuli
mietteissään se oli niin tottunut kaikkeen
että ei nähnyt enää oikeastaan yhtään mitään
edessä oli samaa harmaata mössöä kuin takanakin
Mitä sen olisi tehtävä
että saisi valonsa kiillotettua
kilpensä loistamaan
ja silmänsä hehkumaan
kuten ennen muinoin
silloin kaukaisilla retkillään
afrikoissa ja maailmoissa
planeetoissa
jotka kiersivät niin kaukaisilla radoilla
että niistä ei kukaan tiennyt
Valo istui hiljaa pitkään ja mietti elämäänsä
se puisteli päätään ja kohautteli hartioitaan
voi yksinäisyys ja munkkirinkelit
mikä sitä lohduttaisi
tänään ja huomenna
tulevaisuudessa
Mikä saisi valonsa loistamaan
että elämä maistuisi elämältä
ja olisi tarkoituksellista olla olemassa
Valo ei ollut huomannut
että oli tullut pimeää
kaikkialla oli hämäryys ja yön hiipivä kosteus
valon selkäpiitä alkoi karmia hitaasti hiipivä utu
joka levisi pian kaikkialle
peittäen kaiken näkyvyyden
niin että valo oli todellakin aivan yksin pimeässä
se tunsi olevansa kuin säkissä
jossa ei olisi pienintäkään ulospääsyreittiä
sen silmiä kirveli ja pisteli
se tunsi että ei saa henkeä
Vihdoin se huusi
se huusi niin lujaa
että sen kuulivat kaikki alhaalla laaksossa
ja jopa kaukaisimmilla planeetoilla
Valon huuto
oli kuin vastasyntyneen ensimmäinen henkäys
vapauttava ja vahvista huuto
joka tarvitaan että tunnistaisi oman itsensä
että uskaltaisi olla se kuka on todellisuudessa
Valo istui hiljaisena aamuun saakka
se odotti
se mietti vielä hetken
se ymmärsi jotain
mitä sen olisi pitänyt ymmärtää
jo kauan sitten
Sen loiste oli sen omaa loistetta
se tuli sisältä sen sisimmästä
eikä sitä kiillottaisi tai hehkuttaisi
kukaan muu kuin valo itse
*
*
*
- kulje Sydämesi polkuja viikonloppuna ja tulevalla viikolla -
*
Valmennus 59,90€/kk | Voimasydän 37,90€ | Voimakorttitarjous 24,90€ |
Tuleeko sähköpostiisi jo voimakirje?
Voimakirjeessä on aina linkki
Voimakirjeessä on aina linkki
uusimpiin voimarunoihin ja voimakortteihin.
Voimakirje on ilmainen ja ilmestyy perjantaisin.
*
Kiitos valorunosta!
VastaaPoistaKiitos :)
PoistaKiitos Sari aivan ihanista ja vahvasti voimaannuttavista runoistasi.
VastaaPoistaTerveisin,
Sari
Kiitos paljon, on onni, että saan kirjoittaa voimarunoja ja että sain lukea tämän viestisi. Kiitos :)
Poista