Hahmo ohuella jäällä
Jää ritisi askeleiden alla
se oli kaunis jää
hohtava, valkoinen lähes hopeinen
kuin kuutamo taivaallaan,
pieni hahmo kulki jäällä
se oli hyvin pieni
niin pieni että sitä ei juurikaan
erottanut.
Parempi niin sillä se olisi
pienuudessaan
alttiina kaikille vaaroille
yksikin risu tai käpy kuusesta
ja se voisi mennä tajuttomaksi iskun
voimasta,
mutta pienellä koolla oli etunsa
jää kesti, vaikka se oli hyvin hentoa
eihän ollut pakkasta kuin muutama
aste.
Hahmo oli onnellinen kokemastaan
oli hienoa tuntea jään
pehmeän upottava pinta jalkojen alla
pehmeän upottava pinta jalkojen alla
se oli kuin joustava ja ihmeellinen
matto
hyvin epätodellinen,
ehkä kuun pinnalla olisi tällaista
jos kävelisi siellä, hahmo ajatteli.
Metsä oli hiljainen ja kuuset
katselivat vaiteliaina,
hahmoa nauratti, sen mielestä tämä
kaikki oli outoa
ja se tahtoi tavallaan kotiinsa
lämpimään
mutta toisaalta se oli innoissaan
siitä mitä tunsi tulevan tapahtumaan
se tiesi, että oli aika oppia uutta,
oli aika oppia luottamaan omaan
heiveröisyyteensä,
sellaiseksihan hahmo oli syntynyt
sen oli hyvä niin, sen oli tarkoitus
pystyä liikkumaan jäällä
joka oli niin ohut että rikkoutuisi
minä hetkenä tahansa.
Ja kyllä, hänen katsoessa taakseen
hän näki miten jokainen askelma
muuttui vedeksi
ja katosi heti hänen jälkeensä,
hänen edessään oli kuitenkin
riittävästi
kaunista pehmeää riitteistä jäätä
jolle astua
ja kaikkialla heijastuivat kuutamon
säteilyn valot,
hän päätti seurata valonsäteitä
hänestä tuntui että ne sopivat
yhteen
hänen sydämensä säteilyn kanssa,
ja hän tunsi että hän selviäisi
perille
sydämensä valossa.
Minne hahmo oli matkalla?
Ajatus tuli hänen mieleensä ja sitten
katosi,
vaisto kertoi että se oli turha
ajatus,
ei sillä olisi merkitystä
hänen olisi nyt keskityttävä tähän
matkaan,
hän tahtoi kokea tämän ohuella
jäällä kävelyn
koko sydämestään, hän halusi oppia
rytmin
joka veisi ja kantaisi häntä kuin
tuudittaen eteenpäin
ja hän nautti siitä miten kaikki
hänen jälkeensä katosi,
oli vain se hetki kun hän otti
askeleen,
se hetki oli todellinen ja se hetki oli
ainut jolla oli merkitystä.
Hän oli rakastunut omaan elämäänsä
– pienen hahmon elämään.
Juuri se hän tahtoi olla. Hahmo
ohuella jäällä.
*
Tämä voimaruno syntyi tänään aamulla Voimakirjeen lukijoita varten. Ensi viikko on omistettu intuitiolle.
Runon hahmo on ensin Se ja myöhemmin hahmosta tulee Hän. Tämä muutos on runossa tarkoituksellista ja sillä on merkityksensä.
Vaikuttavaa!
VastaaPoistaKuvan sininen on myös ihan just ja vain taikaa.
<3
Kiitos Leena <3 Kuljemme Pimun kanssa joka päivä tuon metsälammen rantaa ja ihailen sitä miten erilainen lampi on aina kun näen sen uudelleen. Enemmän tai vähemmän jäässä...pinnassa tuulen maalauksia ja heijastuksia kuusista. Siinä rannalla aika pysähtyy, on hyvä olla vaikka tuulisi ja sataisi räntää <3
Poista