Katso minua.
Katso minua.
Huomaa minut.
Käväisin ulkona puutarhakierroksella, mutta puutarhassa ei juurikaan ole nähtävää. Kaikki on peittynyt lumeen. Palatessani takaisin huomasin porraspielessä olevan luudan.
Koivunoksat limittyvät tasaisella rytmillään,
sidokset kaartuvat karheina,
leikkauspinnat erottuvat tummuneina
ja puuterilumi kerääntyy uurteisiin.
Arkipäivässä on kaunista nähtävää runsaasti, mutta en ehdi pysähtyä. Tämän luudan ohi kuljen päivittäin. Toivon, että huomenna aamulla töihin lähtiessä annan katseeni hetken viivähtää porraspielen luudan yksityiskohdissa. Voin poimia siltä hymyn matkaani.
Nauran ääneen tätä miettiessäni, katsoessani yksinäistä luutaa joka vaatii huomiota puoleensa. Ihana, ihanampi tämä! Huomaan jokaisesta postauksestasi, että sinä et ole antanut sisäisen lapsesi nääntyä, vaan annat mielikuvituksen pulputa samaan tapaan kuin lapsuudessa. Voi kunpa meistä kukaan ei kadottaisi sitä ominaisuutta, ja voisimme aina elää satumaassa, jutella luudille ja esineille, ikään kuin ne odottaisivat vastakaikua :) Ihana. Voi että. Sait mietteliääksi.
VastaaPoistaKiitos Maama, tämä viestisi on minulle arvokas. Autat minua näkemään itsessäni sen mitä en osaa itse arvostaa. Lapsi sisälläni on edelleen hyvin eloisa ja hereillä. Olen herätellyt sitä jo pidemmän aikaa ja tahtoisin olla enemmän lapsi joka hetki. Olen iloinen, että löysit ajatuksen satumaasta elämisestä. Minä taidan edelleen jutella esineille...ehkä teen joku päivä jutun siitä miten hyvin tulen juttuun autoni kanssa! Uskon, että sinunkin oma sisäinen lapsesi on hyvinkin elossa. Mietteliäisyydestä päättelen...
VastaaPoistaKiitos :) Mietintämyssy istuu päässä varsin tiiviisti ja syvässä, mikä on hyvä ja huono. Joskus se uppoaa silmille asti ja estää näkemästä ympärille ja kietoo minut omien kehää kiertävien mietteideni pauloihin. Mutta joskus, satunnaisesti ja hyvinkin usein myssy pysyy kohdillaan sopivalla korkeudella ja mietteiden takaa näkyy myös edessä avautuva maailma :) Silloin on hyvä olla, itsen ja ympäröivän maailman kanssa, ajatusten ja todellisuuden yhtä aikaa.
VastaaPoistaViestisi lämmitti mieltä. En osannut ajatella että kommentillani tosiaan olisi merkitystä syvemmälläkin tasolla. Mieleeni tuli yksi alleviivaamaani keskustelunpätkä Liisa Ihmemaasta:
(Liisa keskustelee valkoisen kuningattaren kanssa ja on juuri kuullut jotakin aivan mahdotonta)
"En voi uskoa sitä todeksi!" sanoi Liisa.
"Etkö?" vastasi kuningatar säälivällä äänellä. "Yritä uudelleen; vedä syvään henkeä ja sulje silmäsi."
Liisa nauroi. "Ei ole mitään järkeä yrittää, koska enhän minä voi uskoa mahdottomiin asioihin."
"Rohkenenpa väittää, ettet vain ole harjoitellut tarpeeksi", vastasi kuningatar. "Kun olin sinun ikäisesi, minä tein sitä puoli tuntia päivässä. Ja sen harjoituksen ansiosta, minä ehdin uskoa vähintään kuusi mahdotonta asiaa aina ennen aamiaista."
:) Mahdottomuuksiin ja niiden yli!
Maama, hyvä myssykuvaus, luulenpa ymmärtäväni. On hyvä miettiä, mutta sopivasti. - Hauskinta on nyt se, että minäkin muistelin eilen Liisa Ihmemaassa tunnelmia ja tunsin, että juuri sellaista elämää haluaisin elää. (ehkä Liisalla oli pelottavaakin välillä, muistaakseni, sitä en tahtoisi). Tuo alleviivaamasi on aivan upea pätkä. Tulee sellainen olo, että on hankittava satukirja itselle. Elokuvasta en ole varma, ehkä se ei anna tarpeeksi tilaa omalle mielikuvitukselle.
VastaaPoistaPakkohan tässä on ihan Liisaksi heittäytyä, sillä muuten tämä maailma ei näytä ollenkaan siltä kuin pitäisi :) - Nyt etsitään omat sisäiset Liisat! Kiitos Maama ♥