Tulin sieltä nopeasti kotiini.
Olin eksymäisilläni omaan itseeni siellä.
Tahdoin lentää enkä vielä oikein osannut
tai sitten minulla ei ollut siipiä.
Etsin ne ensin.
Sitten lennän.
© Runotalo
Puutarhassa on jo aika paljon ränsistyneitä ja kuihtuneita kasveja, mutta sitä piristävämpiä ja erottuvampia ovat muutamat poikkeukset. Syysleimu on vasta päässyt vauhtiin, nuppuja on vielä paljon avautumatta.
Marunan hopeansävyiset tillimäiset varret sopivat hyvin yhteen leimun kanssa. 
Taas huomaan ihastuvani harmaaseen jäkälään vanhan raidan rungossa. Puusta on pudonnut rungon haaraan pieni oksa ja sen lehdet ovat kauniisti alkaneet käpertyä kuivuessaan. Kun katson ylöspäin siniselle taivaalle niin näen kaksi haukkaa liitelemässä yläpuolellani. Ne todella osaavat nousta pienten asioiden yläpuolelle ja katsoa maailmaa laajemmasta näkökulmasta. Osaisinpa itsekin tehdä saman.
Mistä lie tänne eksyin, mutta erittäin mielenkiintoinen blogi siitä syystä, että olen kotoisin Koskuelta ja joskus olen tuossa sinun talossasi sisälläkin käynyt. En enää asu Jalasjärvellä, mutta muistaakseni äitini mainitsi, että Länsikallion talon on joku ostanut ja aikoo pystyttää se jonnekin:-)
VastaaPoistaTulin vastavierailulle blogiisi.
VastaaPoistaTäällä onkin tosi paljon ihania kuvia ja kaikkee muutakin mielenkiintoista.
Tykkäät jäkälästä, niinkuin minäkin. Ja luonnosta muutenkin.
Sulla on meneillään iso projekti, mutta hieno sellanen.
Onnea sille.
Hyvää viikonalkua!
Sari:
VastaaPoistaTaas olet päivitellyt kaikenmoista kivaa.
Teillä on vielä pitkä matka taloprojektin kanssa,tsemppiä matkan varrellekin.
Riikka T:
Hauska yhteensattuma osua näin sähköisesti yhteen muiden Koskuelaisten kanssa
(vaikka et nyt enää asukaan täällä...)
Ihana blogi ja kauniita runoja!
VastaaPoistaKiitos kommenteista ja ilahdun kovasti uusista lukijoista! Koskuella on talon juuret eli siten se varmaan magneettisesti vetää Koskuelta olevia tänne blogiinkin :)
VastaaPoista