hetkittäin tunnen sielun sen.
Olen, hengitän itseeni puhtauden
maan, metsän, meren aavan,
kirkkaan taivaan, äärettömän avaruuden.
Kaiken sen kuljetti tuuli minulle,
puhdisti sieluni, puhtaaksi joka sopukan.
© Runotalo
Kun kuljen polun alas ja suunnistan metsään, saavun lammen rannalle. Täällä on aivan hiljaista ja tuoksuu rahkasammaleelle. Kierrän lammen ympäri. Vaikka se on pieni lampi, voin kokea ja nähdä paljon matkallani. Huomaan miten luonto ympärilläni heijastuu veden pintaan.
Aurinko valaisee vastarannan ja kaikki maalautuu kullankeltaiseksi.
Lammen rannalla on tyyntä. Aivan kuin mielenikin tyyntyisi tätä katsellessa. Askeleeni hidastuvat ja tahtoisin jäädä tänne pidemmäksi aikaa. Ehkä aika pysähtyy ja voin vain olla tässä.
Keskellä lampea ei ole varjoja. Lempeät poutapilvet heijastuvat veteen. Elämässäkin on valoja ja varjoja ja itse voin valita miltä suunnalta niitä katson. Päätän, että yritän pysyä keskellä ja tasapainossa, sillä siellä näyttää olevan poutapilviä. Hymyillen astelen kotiin päin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti