Runolliset harjaneilikat

 

Tanssiessani ruohikossa 

näen linnun siipien liittyvän toisiinsa, 

sen jalkojen kiertyvän kohti kuuta

ja nokan kurkottavan kohti aurinkoa.

Minä vain olen tässä
yhä syvemmällä ja pidemmällä,
ruohikossa, heinänkorren ihossa, 
niin syvällä, etten koskaan
voi ikinä enää unohtaa
sitä tuoksua joka unessani on. 

 

Ei ole tähtiä, 

ei ole kuuta, 

ei -

on tuhansia tähtiä, 

miljoonia kuita,

sata aurinkoa,

jotka hakkaavat kultarumpua

viidakon pimennossa, 

miljoonia kiitäviä meteoriitteja,

jotka tahtovat tulla nähdyksi

ihmisen kaltaisena

ollakseen sitä mitä maailma on.

 

Aurinko tanssii kanssani tänään piiritanssia, 

kuu oli yöllä kanssani tangon taivutuksissa.

Maa on polkannut kanssani yötä päivää, 

vesi on keinuttanut minua valssin tahtiin.

 Olen yhtä maan ja luonnon kanssa; 

taivaiden linnut kiitävät ohitseni vauhdilla. 

 

Aurinko ja kuu,

minun omiani.

Sydämeni askelissa

olette aina mukana. 

  

Kirkas valo loistaa ylläni,

sehän on aurinko.

Ei se olekaan.

Se olen minä itse,

olen alkanut hymyillä.  

 Ripsissäni ovat kiinnittyneinä tuhannet tähdet,

kuu on aina matkassani, aurinko loistaa sydämessäni

ja maapallon kaikki meret virtaavat suonissani.

Tällaisena aurinkoisena päivänä puutarhassa tuoksuu ja jalkapohjissa tuntuu lämpöinen hiekka. On ollut ihanaa viettää todellista sydänkesän päivää. Aivan kuin päivää riittäisi pidempään kuin milloinkaan. 

Harjaneilikat ovat lempikukkiani. Oikeastaan olen ymmärtänyt sen vasta tänä kesänä. Kylvin niitä lisää, että saisin niitä oikein paljon. Harjaneilikat tuoksuvat juuri sopivasti ja lisäksi pidän siitä, että ne osaavat vaeltaa itsenäisesti puutarhassa.