Hiljaisuuden ihmettelykierros voimapuutarhassa

Pakkasta on täällä tänään lähes parikymmentä astetta. Kylmyys ei houkuta minua, mutta ikkunasta näkyvä kaunis maisema saa minut lopulta liikkeelle kamerani kanssa. Oikeasti haaveilen jo keväästä. Lasken viikkoja helmikuuhun, jolloin saan aloittaa taimien esikasvatuksen.

Löysin puutarhasta monta kaunista asiaa. Hiljaisuus on pehmeä. Paljon pehmeämpi kuin kesällä. Lumi tekee hiljaisuudesta ihmeellisen turvallisen tuntuisen. Olen lumen sylissä täydellisessä hiljaisuudessa. Tule mukaani. Anna sydämesi levätä hetki valkoisessa hiljaisuudessa. Ollaan hiljaa. Vain ajatukset seuranamme. Oman sydämen tasainen tahti. Hengityksemme huuru, joka hitaasti leijuu kauas pois.

Vanha koivu 

kannattelee lunta

 käppyräisillä oksillaan.

Juhannusruusut ovat unessa. 

Ne ovat jossain kaukana

 luomassa uusia unelmaisia

 tuoksuvia kukkasia

 tulevaan  kesään.

Polulle eksynyt roosa sormustinkukka 

kantaa urheasti tulevan kesän pikkutaimien alkuja. 

Elämä tulee jatkumaan.

Ukonkellot lupaavat saapua tulevana kesänä.

Siellä ovat juurensa vahvoina

 lumen ja maan alla lämpimässä

odottamassa uutta tilaisuutta loistaa puutarhassa.

Tuohituomen rungot vahvistuvat

 kantaen yhä vahvemmin uusia kauniita oksia.

Hiljaisuus on houkuttanut Pimunkin ulos reippailemaan. Lumen tuoksu on ihmeellinen. Minun aistini ovat heiveröiset. Voisinkohan edes pienen hetken tuntea yhtä vahvasti kuin Pimu lumisella polulla?

Tähtikellot ovat voimakkaita. Hento varsi jaksaa kannatella tuhansittain lumihiutaleita, joista jokainen on yksilö. Voisinpa nähdä enemmän. Osaisinpa ihmetellä useammin ja syvemmin.

 Tänään olen kiitollinen kaikista ihmeistä ympärilläni.