tähän hetkeen ja takaisin.
Kuljen siltaa sitä mukaa kun etenen,
siltaa ei ole ennen kuin astun sillä eteenpäin,
tarvitsen luottamusta ja näkemystä.
Rakennan siltaani
joka on minulle itselleni,
että voisi edetä tähän hetkeen,
että oppisin olemaan vielä enemmän läsnä.
Rakennan siltaani kunnes se on valmis,
tietäen että se ei koskaan saavuta toista rantaa,
sillä se on itsessään tuo toinen ranta
joka ei koskaan ole saavuttamaton.
Rakennan siltaa nähdäkseni
selkeämmin oman itseni.
Rakennan siltaa että ymmärtäisin,
että olen itse osa tuota siltaa
ja sen tärkein rakennusosanen.
Astun sillalleni tänään tässä hetkessä
ollakseni siinä pysyvästi
astumatta enää askeltakaan.
Sillä siltaa ei ole kun katson taakseni
eikä siltaa ole kun katson eteeni,
silta on vain tässä jalkojeni alla
juuri nyt kun katson jalkoihini,
juuri nyt kun tunnen sydämessäni
miten kaikki on juuri niin kuin pitääkin.
Tuulen vinkuessa nurkissa voit haaveilla keväästä. Voit rakentaa haaveiden siltaa. Haaveiden siivin voit oikeasti matkustaa ajassa ja paikassa mihin tahansa tahdot. Mielikuvituksen voima on vahva. Minne sinä tahdot juuri nyt rakentaa siltasi? Juuri nyt kun katsot jalkoihisi niin silta on siinä odottamassa, valmiina.
(Luovutin ajankohtaisten kuvien osalta, sillä puutarhassa on toistaiseksi kuvausaiheita niukasti. Näin tuulisella säällä ei edes mikään kuvattava pysy paikallaan heilumatta paitsi ehkä kivet ja itsellekin pitäisi laittaa nilkkapainot kuvausreissulle, ettei tuuli vie mennessään.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti