Sytytin aamulla kynttilän. Tunnen, että onnistuin tänään aika hyvin voimakortin tehtävässä. Olin läsnä enemmän kuin pitkään aikaan. Tuntui hyvältä pysähtyä jokaisen asiakkaan kohdalla erikseen. Huomasin, että keskittyessäni kohdistamaan läsnäoloni ja hyvät ajatukset edessäni olevaan ihmiseen alkoi muutoksia näkyä minulle asti. Sain paljon hymyjä ja ystävällisyyttä.
Elän hetki kerrallaan voimakortti tuli mieleeni, kun aamuliikenteessä näin sorsaemon poikueineen. Perhe oli ylittämässä tietä vaarallisessa paikassa. Nopeus tiellä oli 100 ja satoja metriä betoniaitaa tien molemmin puolin. En tiedä miten perhe selvisi. En voinut auttaakaan, kun paikassa ei voi edes pysähtyä. Nämä tilanteet saavat nieleskelemään. Sitten muistan, että maailmassa on paljon ihmisiä, joilla on ihan yhtä huonot eloonjäämisen mahdollisuudet. Kuka heitä auttaa? Tai miksi hyttysen elämän lopettaminen liiskaamalla on ok? Onko elämä tuossa olennossa vähempiarvoinen? Jos niin on niin onko eläimen koko peruste?
Hetkessä eläminen on hyvä asia. Tahdon sitä enemmän. Aion opetella yhä uudelleen kunnes siitä tulee hyvä tapa. Ihminen oppii uuden tavan muistaakseni kolmessa kuukaudessa. Illalla katson uuden voimakortin, että tiedän mitä huomenna opiskelen. Toivottavasti mukanani on teitä muitakin. Toivon, että voitte löytää saman mitä olen tänään löytänyt ja lähdette mukaani jälleen huomenna uuden voimakortin matkassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti