Miten voisinkaan lentää?

Niityllä oli lentoaika

Kaikki olivat valmiina sen laitamilla

Jokaisella oli mukanaan omat lentolaitteensa

Siipensä kullakin oman näköisensä

Sinä lensit minua vastaan keskellä niittyä

Pelästyin sillä sinulla oli niin valtavat siivet

Olin kuitenkin iloinen että tapasimme vihdoin

Runotalon voimapuutarha on minulle oman elämäni vertauskuva.

Voin löytää merkkejä ja ihmeellisiä yhteensattumia. Koen, että meillä on iso yhteinen niitty. Se on tämä meidän maailmamme. Ei maapallo vaan sellainen näkymätön energiallinen maailmamme, jossa elämme keskenämme.

• Meidän maailmassamme, meidän niityllämme on menossa lentoaika.

Kaikki meistä ovat valmiina maailmamme laitamilla. Seuraamme tapahtumia omasta näkökulmastamme. Jokainen meistä kokee tämän maailman omalla tavallaan. On vaikea hahmottaa miten toinen tämän saman maailman kokee. Juuri siksi meillä on se ihana rikkaus, että olemme kaikki niin erilaisia.

• Voimme nauttia siitä. Ihailla toistemme lentosiipiä.

Jokaisella on omat lentosiipensä, joilla voi tässä energiallisessa maailmassa kulkea. Ne ovat siitä erikoiset siivet, että niillä pääsee hyvinkin lujaa, jos omaa mielikuvitusta ja luovuutta. Toki myös hyvin analyyttiset henkilöt voivat lentää omilla matemaattisilla siivillään laskukaavojensa avulla. Itse liitelen mieluiten voimapuutarhani yllä kuunnellen kukkien kuisketta ja yrittäen opetella perhosten ihmeellisiä lentokuvioita. En voi ymmärtää niiden ajatusmaailmaa, siksipä en voi lentääkään kuten he lentävät.

• Olisi päästävä sisään toisen pääkoppaan, että voisi lentää kuten hän. Sama pätee meihin ihmisiinkin.

Viimeisin säe runossani kuvaa itsensä löytämistä. Saattaa olla, että keskellä niittyä on iso peili, mutta et vain tiedä sitä. Et voi kuvitellakaan, että näet itsesi. Se on aluksi pelottavaa. On vaikea uskoa ja luottaa omiin siipiinsä. Myöntää, että sellaiset ihmeelliset siivet kannattelevat juuri minua.

• Miten voisinkaan lentää?

On onneksi mahdollista

tavata vihdoin itsensä.

Silloin me lennämme.