Jos puhuisimme totuuden siitä mitä ajattelemme ja tunnemme niin olisiko maailma parempi vai huonompi paikka elää? Minulla on voimakas tarve puhua ihmisille totta. Haluan katsoa heitä silmiin ja sanoa juuri niin kuin ajattelen. Olen väsynyt kaunistelemaan asioita ja omia ajatuksiani. Tahdon, että he saavat tietää. Koen, että heillä on siihen oikeus.
Haluaisinko itse tietää totuuden, sen mitä minusta ajatellaan oikeasti? Haluaisinko, että minulle kerrottaisiin tilanteista, joissa toimin typerästi kerta toisensa jälkeen? Haluaisinko aina tietää rehellisen mielipiteen itsestäni? - En tiedä.
Jokaisella ihmisellä on oma mielipiteensä, vaihtoehtoja voi olla tuhansia erilaisia. Ketä uskoisin? Kuka heistä olisi oikeassa? - Niin, lopulta vain minä itse tiedän oman itseni, oman totuuteni, sen mikä on minulle parasta.
Entä jos meistä tulisi läpinäkyviä? Jokainen voisi lukea toisen ajatukset välittömästi. Aika pelottava ajatus, eikö totta?
- Niin minustakin. Olisiko maailma silloin toisenlainen? Olisimmeko me onnellisempia vai onnettomampia?
Mihin suuntaan rehellisyys meitä veisi?
Voiko rehellisyyttä treenata? Ajattelen, että voi. Voi aloittaa pienistä asioista, niistä joista meistä jokainen haluaa ihan varmasti saada tietää. Miten voi olla niin vaikeaa kertoa, että sinulla on salaattia hampaissa tai pusero päällä nurinpäin?
Empaattisesta ajattelusta voi olla apua. Miten haluaisin itseäni kohdeltavan? Haluaisinko tietää totuuden? Onko jotain mistä en haluaisi kuulla, vaikka se olisi totuus ja taas mietin, onko olemassa vain yhtä totuutta. – No, salaatti on aina salaatti ja puseron nurja puoli on nurja eikä muuksi muutu. Ellei joku sitten tahdo olla erikoinen tai ei vaan välitä. Useimmat meistä välittävät näistä asioista. Jos ei välitä niin ei pahoita mieltään eli peli on voitettu joka tapauksessa.
Kun on tarpeeksi kauan harjoitellut pikkutotuuksien laukomista, niin alkaa kaivata isompia haasteita. Onkohan se tarvetta puhua suunsa puhtaaksi?
Voi miettiä, onko hyvien tapojen mukaista sanoa, että pidän sinua ihan pällinä tyyppinä? - Vai onko parempi, että totean saman asian selän takana jollekin lähipiirin henkilölle: ” Se on ihan pälli.”
Pälli = avopuolisoni mielestä koiramme, silloin kun se ei toimi kuten pitäisi.
Miksi sitä toimimattomuutta ei voisi todeta sille, joka ei toimi?
Yleisimmät estot ovat tähän ovat
1. Voi loukkaantua, en halua satuttaa toisen tunteita
2. Voi alkaa inhota minua
3. Ei enää koskaan puhu minulle
4. Kertoo muille, että minä olen pälli
5. Olemme vaivaantuneita toistemme seurassa jatkossa
6. Ehkä olen sittenkin väärässä - Entä sitten? Sekin voi selvitessään olla hyvä asia.
7. Vaikenemalla pääsee helpommalla
Rehellisyys vaatii rohkeutta. On unohdettava nuo kaikki estot ja niiden haittaseuraamukset. Olemalla rehellinen toiselle ihmiselle osoitat itsellesi ja toiselle arvostavasi itseäsi. Samalla todellisuudessa arvostat myös tuota toista ihmistä, kun kerrot hänelle totuuden. Edelleen on huomioitava, että totuus on aina yhden ihmisen mielipide asiasta, mutta usein näkemyksessä on ainakin totuuden hiven tai jokin siemen, jonka on päästävä ulos kasvamaan. Usein kasvusta voi lopulta seurata jotain hyvää.
On niin helppoa olla hiljaa. Voi kerätä itselleen sisäistä painolastia, monia asioita, joita haluaisi toiselle kertoa, mutta ei henno. Olen mieluummin tässä, kiillotan omaa sädekehääni, olen niin täydellinen, harmi, että tuo on tuollainen.
– En ole koskaan edes vaivautunut kertomaan mikä hänessä on vialla mielestäni, miten hän koskaan voisi muuttua? Voisinko antaa hänelle mahdollisuuden selittää miksi hän on niin kuin on? Ehkä voisin sitten ymmärtää paremmin, ehkä tajuaisin miksi hän toimii niin kuin toimii ja ymmärtäisin, että olen sittenkin itse ihan pälli.
