Kyyhkysen sinisessä sydämessä asuu rauha

Kyyhkysen sinisessä sydämessä asuu rauha.
Sama rauha, joka asuu sinun ja minun sydämessäni.
Runotalo
 

 

Kauneus asuu pienen puun sydämessä,
se ei liikahdakaan,
vaikka katson sinne ja huhuilen.


Pyydän sitä luokseni muuttamaan,
lähtemään minun sydämeni tielle,
tarttumaan minua kädestä
kuin ystävää, jota olen etsinyt.


Olenko yksinäinen,
pieni puu minäkin
täällä kylmässä maailmassa,
kaiken keskellä,
keskipisteessä
- yksin.


Kuitenkin turvassa,
monta pientä puuta
hyväsydämistä ympärilläni,
valmiina tarttumaan käsiini,
jos ojentaisin ne kuin oksani,
kohti ystäviäni rohkeammin.
Runotalo

 

Kirkkailla silmillään
se olento katsoi minuun
keskeltä synkkää pimeyttä.


En voinut hymyillä,
sillä minua sattui,
sattui niin kovin
syvälle sydämeeni.
Runotalo

Aurinko paistaa kauniisti koivujen latvoihin. Oksiin jäätynyt lumi kimaltelee niin kirkkaasti, että tunnen olevani kuin sadussa. Taivas on huikaisevan sininen. On lepoa mielelleni katsella ylöspäin ja kahlata eteenpäin lumessa yhä uusia luonnon taideteoksia katsomaan.

Sydämen rauhan löytää pysymällä läsnä hetkessä. Tuon rauhan tilan tavoittaminen saa hymyn kasvoilleni. Runoissani on ajatuksia, jotka kumpuavat sisimmästäni läsnäolon tilassa. En aina ymmärrä kaikkea mitä sisimmässäni liikkuu, ehkä ei tarvitsekaan. Annan ajatuksieni vain lipua eteenpäin, vapaasti ja estelemättä. Ehkä totuus piilee kaikkien sanojen takana tai ehkä ne ovat vain mielikuvituksen tuotetta.

Joskus löytäessäni kauneutta luonnossa tai elämässä, se on niin suurta, ettei mahdu sydämeeni vaan satuttaa. Silloin tiedän kaikkein eniten olevani elossa. Silloin olen hiljaa kiitollinen, että olen. Vain olen.

On onni olla olemassa.

Ei muuta.

Ei mitään muuta.

Se riittää tänään, huomenna ja aina.