Jokaisella on toisensa kautta yhteys kaikkiin

En pyydä valoa
laskeutumaan alas luokseni,
vaikka huomaan
sen saapuvan tänään lähelleni.


Olen tässä lähellä,
en ota valoa sydämeeni,
vaikka tunnen sen olevan
mahdollista minulle.


En tee niitä asioita
jotka voisin,
jos uskoisin
hieman enemmän
tänään, huomenna,
tulevaisuudessa
- niin ajattelen.


Jään yhä odottajaksi,
vaikka tahtoisin olla
tekijä, toteuttaja
tässä maailmassa,
tässä elämässäni.
Runotalo
 

 

Hiljaisuudessa kulkee
pieni hevonen eteenpäin.

Tiensä on pimeä,
mutta aurinkokin
on silloin tällöin
häntä lohduttanut
läsnäolollaan.


Pieni hevonen ei tiedä,
miksi on tällä tiellä,
se tekee vain mitä sen
on pyydetty tehdä.


Siksi se kulkee yhä eteenpäin,
vaikka on jo vuosisatoja sitten
huomannut olevansa
samalla kehällä kiertolaisena.


Kaikki me olemme
kehällä kiertolaisena;
kuu, maa, aurinko, tähdetkin.


Emme me kulje eteenpäin,
emme taaksepäin.
Me olemme, me olemme,
yhä samassa pisteessä lopulta;
aika on vääristymää.


Meillä on vain tämä hetki.
Löytäessämme sen itsestämme,
voimme rauhoittua, pysähtyä,
sillä ei ole mitään kuljettavaa.

On vain elämä itse, sen tarkoitus,
mutta mikä se lopulta on?
Runotalo

Sammaleen vihreä huntu

on laskeutumassa kaupungin ylle,

lintujen odottaessa

kauempana valmiina;

ne aikovat laskeutua vasta sitten,

kun huntu on paikoillaan.

Linnut eivät ole tästä maasta,

ne ovat tulleet paljon kauempaa.

Tämä kaikki on

osa suurta satua,

ikiaikaista tarinaa.

Etsiessäni onnea olen löytänyt linnut,

laskenut hunnun paikoilleen.

Odotan, että jotain tapahtuisi,

että linnut vihdoinkin asettuisivat

ja saisin nähdä kaiken valmiina,

sillä ilman sitä hetkeä

mikään ei ole minulle täydellistä.

Huntu on laskeutunut,

aurinko loistaa taivaalla

värjäten kaiken kullan hohtoiseksi,

linnut lähtevät lentoon

ja etsiytyvät paikoilleen.

Katselen kauempaa

ymmärtämättä kaiken kauneutta.

Linnut katselevat

mustilla silmillään toisiaan,

jokaisella on yhteys toiseensa

ja sitä kautta seuraavaan lintuun.

Olen osana tuota joukkoa

tästä päivästä lähtien,

sillä olen katsonut linnun silmiin,

olen laskeutunut tähän kaupunkiin

ollakseni lintu muiden joukossa.

Runotalo

Valokuvaaminen on läsnäoloa hetkessä. Keskittyessäni kohteeseen tunnen syvää rauhaa. Löydän kasveista uusia yksityiskohtia. Kun tutkin kuvia myöhemmin, voin tuntea tuon läsnäolon taianomaisen hetken uudelleen. Toivon, että sama voisi välittyä myös kuvan katsojalle. Pysähtyminen ja läsnäolo ovat rakkaita asioita minulle.

Viikko kului nopeasti, sillä töissä oli jälleen vauhdikasta, mutta samalla myös nautittavaa työntekoa. Runotalon tontin etsintä oli mielessäni ajaessani työmatkaani ja tunnen taas astuneeni pienen askeleen eteenpäin. Olen tiedostanut entistä selkeämmin mitä tahdon. Ainakin luulen niin.

Äitimaamessut ovat tulevana viikonloppuna. Olen tehnyt valmisteluja toistaiseksi aivan liian vähän. Kohta minun on päästävä vauhtiin. Odotan messuja uteliaana, sillä tämä on Runotalolle ensimmäinen kerta messuilla.

Tänään julkaisemani runot ovat viikon kuluessa aamuisin kirjoittamiani. Ne kuvaavat varmasti jollain etäisellä tavalla minun nykyisiä mielenmaisemiani. Olen jatkanut sisimpäni tutkiskelua, ihmetellyt omaa ihmisyyttäni. Olen yrittänyt nähdä itseni rehellisin ja avoimin silmin. Samalla olen opetellut näkemään myös ympärilläni olevat ihmiset avoimemmin ja hyväksyvällä asenteella. Tunnen, että ihmiset muuttuvat omien odotuksieni mukaisiksi. Uskoessani hyvään koen saavani sitä vastaani yhä useammin.

Lähden tulevaan viikkoon avoimin mielin. Näen kanssakulkijani rehellisesti, arvostaen ja kunnioittaen jokaista vastaan tulijaa. Ymmärtäen, että meillä on jokaisella oma tiemme, jota meidän kunkin tulee kulkea.

Hyvää, iloista ja kiitollista mieltä tähän viikkoon!