Sinulla on aina tilaa uusille,
pienille ihmeille.
Kun vastaanotat niitä joka päivä,
koet uudistuvasi.
Se tapahtuu ensin hitaasti,
mutta kun alat oppia
niin vauhtisi kiihtyy.
Alat nähdä yhä enemmän
merkityksellisiä, hyviä asioita.
Poimit niitä itsellesi varastoon,
sitten sinulla on mistä ottaa,
jos joskus tunnet yksinäisyyttä tai surua.
Runotalo
Mene meren rantaan
Kävele ulapalle
Näe järven kimmellys
Kuule joen pulppuava ilo
Ota käteesi kivi
jonka aurinko on lämmittänyt
Kävele avojaloin heinikossa
jossa aamun kosteus vielä viipyy
Tunne miten olet osa luontoa
isoa kokonaisuutta
- Sinä et koskaan ole yksin
Runotalo
En tiedä miksi olen tänne tullut
- oikeastaan.
Sydämessäni on tuo tieto
kätkettynä minulta.
Olen kuullut siitä joskus,
tuntenut sen läsnäolon,
suuremman viisauden.
Pienen äänen, joka asuu sisälläni
ja yrittää kertoa minulle jotain,
joka päivä, joka hetki,
kun vain muistaisin kuunnella.
Kaikki vastaukset ovat sisälläni,
etsin liian kaukaa.
Minä olen tässä.
- Hei, minä olen tässä.
Runotalo
Lähdin kuvauskierrokselle puutarhaani jo päivällä, sillä oli luvattu sadetta. Illalla saapui oikea ukkosmyrsky, joka sai minut tuntemaan itseni hyvin pieneksi. Oikeastaan on hyvä tunne tuntea olevansa voimaton, kokonaan luonnon armoilla. Niinhän se järjestys maailmassa lopulta oikeasti on.
Julkistan nyt uusimpia runojani, jotka olen kirjoittanut tänä kesänä. Aiemmin olen kirjoitellut tänne lähinnä alkukeväällä syntyneitä tekstejä.
Ensimmäinen runoni kertoo jälleen myönteisyyden voimasta. Meillä on valta valita mitä haluamme elämäämme. Voimme tehdä valinnan päättämällä mihin kiinnitämme huomiomme. Jos alat toistuvasti nähdä asioiden hyvät puolet niin ne lopulta alkavat korostua juuri sinun elämässäsi. Pyrin tähän itse joka päivä. Päätös nähdä hyvää koskee niin ihmisiä kuin asioitakin. Ainakin itselläni tämä todella toimii. Olen kiitollinen, että elämäni on täynnä hyviä asioita.
Toisessa runossa on tunnelmia luonnon kohtaamisesta. Parhaiten hoidan itseäni olemalla yhteydessä luontoon, joka tasapainottaa minua aistieni kautta. Tiedän, että minulla on ystävä johon voin aina luottaa. En todellakaan ole koskaan yksin tässä maailmassa.
Kolmas runoni toteaa: "Hei, minä olen tässä." Niin usein hukkaan itseni jonnekin mieleni hälyyn. Pyöritän turhia mietteitä ja huolia päässäni loputtomana virtana. On hyvä pysähtyä, sanoa itselleen: "Hei, minä olen tässä. Kaikki on hyvin." Nykyään huomaan välillä nauravani itselleni: "Senkin tohelo, mitä sinä oikein kelailet!" On aivan turhaa miettiä, miksi joku sanoi niin tai miksi minä tein noin. Mennyt on ohi nopeasti ja tulevaa ei vielä ole, on vain tämä hetki. Tartun tähän hetkeen ja teen siitä hyvän. Se on helppoa, kun muistan olla läsnä ja kuunnella itseäni.
Toivotan sinulle lukijani viikkoa, joka on täynnä kiitollisuuden sykähdyttäviä hetkiä, luonnon hoitavia aistikokemuksia ja rauhaisaa läsnäoloa.
Oi! niin kauniita ja hempeän ihania kuvia ja runosi ovat aivan ainutlaatuisia. Olen kokenut konkreettisesti, kuinka onnellisuuteen ja hyviin pieniin asioihin keskittyminen lisää hyvää oloa, sitä alkaa virrata elämään ensin pieninä noroina, sitten puroina, lopuksi valtoimenaan. Aina ei silti kaikki ole yhtä onnen virtaa, mutta vastoin käymisistäkin voi löytää hyvää ja itselle tarpeellista. Itseltään voi olla hukassa. Ensin on tärkeää huomata olevansa hukassa, ennenkuin voi aloittaa etsimisen. Kiitos jälleen kauniista ja hyvää oloa antavasta postauksestasi. Hyvää alkavaa viikkoa, paljon ilon ja onnen pisaroita!
VastaaPoista...Kaikki ei aina ole kaunista ja hyvää, siksi onnen ja ilon hetkillä onnen hileitä on todellakin hyvä kahmia sydän täyteen, piripintaan. Ilonhileitä on hyvä olla varastossa, kun todella tulee tuo paha olo surumielinen.
VastaaPoista<3
Iloa ja valoa!
Minä en ole ollenkaan noin myönteinen. Olen Levoton Tuhkimo, joka virtaan koko ajan yli...Tykkään syvällisestä, tummasta ja vähän karkeasta...rosoisesta. Mutta antaa kaikkien kukkien kukkia♥
VastaaPoistaNyt en millään erota, onko kuvissasi kyse Mustilan hortensia vaikko kutamohortensia...,molemmat kukkivat myös minulla nyt. Ne ovat kuin valonkantajia hämärtyvissä illoissa ja kohta aloittavat syyshortensiat.
Koskettavia runoja, koen myöskin etten koskaan ole yksin, vaikka luonto on joskus hurja ja pelottava, niimpä taitaa olla myös meillä ihmisillä jokaisella pieni matalapaine joskus kehittymässä, välillä kaamea syöksyvirtaus iskee kuin tyhjästä hajoittaen kaikki palikat..
VastaaPoistaValokki, minäkin aloitin vuosia sitten treenaamaan myönteisyyttä ja olen jäänyt siihen koukkuun. Uskon, että myös vastoinkäymisissä voi löytää mustan pilven kultareunat. Ilon ja valon pisaroita sinullekin!
VastaaPoistaMarina, tunnen, että elämään virtaa yhä enemmän niitä ilon hileitä, kun niitä kahmii itselleen...ne toimivat kuin magneettina.
Leena Lumi, on hienoa, että ollaan erilaisia ja sitten vielä uskalletaan reilusti olla sitä mitä ollaan :) Ja kaikki saavat rehottaa!
Enpä maininnutkaan sitä, se on Mustilan hortensia, joka on sinnitellyt useamman vuoden. Nyt vasta alkaa edetä muutamaan suuntaan.
Valoru, taisimme kirjoittaa lähes samaan aikaan, kun viestisi tuli näkyviin minulle vasta nyt. Niinhän se varmasti on, että kuuluu olla välillä palikat sekaisin, että voisi syntyä taas jotain uutta. Luonto on varmasti paljon enemmän jotain, kuin mitä päältä päin aavistaisikaan.
VastaaPoistaVarsinkin tuo viimeinen runo liikautti sydäntäni, ja lujaa! Kiitos ♥
VastaaPoistaSusa, luin itsekin tuon runon uudelleen ja se koskettaa minunkin sydäntäni, joku viesti, joka on poimittavissa jossain rivien välissä. Kiitos kun jätit viestin ja sain tietää mitä ajattelit.
VastaaPoista