Porojen koti

Lumisen kuusen alla on porojen koti.
Minä seison kaukaisuudessa niitä ihaillen.
En tiedä miksi minua kiehtoo tuo outo näky,
jossa lumi on puhdas ja välkkyvä,
jossa mikään ei liiku ja kuitenkin on niin elävää.
Hengitän ja näen hengitykseni huurun.
Hymyilen taas.


Näen auringon säteet, tunnen piristävän pakkasen ja pienen tuulen vireen kasvoillani. Kuljen kiihtyvällä vauhdilla kohti kimmeltäviä laaksoja ja kukkuloita, joita on edessäni loputtomiin. Katseeni kiinnittyy ihmeellisiin ja taianomaisiin muotoihin. Olen haltioissani. Tänään on aikaa pysähtyä, tänään ehdin olla tässä hetkessä ja vain ihmetellä ihan rauhassa.