Tänään tuntuu oikealta julkaista voimarunoja pysähtymisestä, sillä olen todella pysähtyneenä itsekin. Aivotärähdyksestä toipuminen ei olekaan ohi päivässä vaan alan ymmärtää, että minun on annettava itselleni aikaa parantua. Kirjoitan makuuasennossa, sillä en jaksa kannatella raskasta päätäni pitkään. Kirjoittaessa on välillä pysähdyttävä ja suljettava silmät.
Tässä on tuttuuden tunne muutaman vuoden takaa, jolloin sairastin reilun viikon. Sama pysähtyminen. Hieman pelkoa ja samalla oman elämän katselua uudella tavalla. Pakkopysähtyminen. Luulin, että osaan jo pysähtyä vapaaehtoisesti, mutta en ollut pysähdyksissä niin syvällisesti kuin on tarpeen. Nyt alan ymmärtää ja nähdä selkeämmin asioita. Hiljalleen minussa syttyy pieni uusi liekki, joka tahtoo elää juuri nyt tätä minun elämääni ja tehdä kaikkia arkisia asioita - terveenä. Hyvä muistutus, niin tarpeellinen se on jälleen.
Poimin tähän aiemmin kirjoittamiani voimarunoja runosivulta. Laitoin hakusanaksi Pysähdyn ja sain nämä runot. Luin ne nyt uusin silmin. Sellaisia runot ovat, meille jokaiselle aina uudenlaisia ja erilaisia sopeutuen hetkeen jota elämme. Toivon, että löydät omat vastauksesi ja voimasi näistä itsellesi.
I
I
Missä on kultainen aurinkoni,
missä on hopeinen planeettani,
missä olen kotonani niin,
että tunnen olevani turvassa ja tasapainossa?
Minne minun on kuljettava,
että löydän todellisen rauhani?
Itseeni.
Minä olen minun aurinkoni, minun planeettani.
Maailmankaikkeuden keskipiste
voi olla minussa itsessäni,
kun pysähdyn ja olen ihan hiljaa tässä.
II
Näen vihreän kukan
syvällä vihreässä maassa
kuin metsässä, sammalikossa
piiloutuneena.
Tunnen että kukalla on minulle
kerrottavaa minusta itsestäni.
En tahdo kuunnella,
minulla ei ole aikaa.
Kuljen ohitseen pysähtymättä
niin monet kerrat.
Tänään olen päättänyt,
että pysähdyn ja kuuntelen.
Otan vastaan oman kasvuni;
kuuntelen mitä kukalla
on minulle kerrottavaa
ja toimin ohjeiden mukaan.
Vihreä kukka on minun sisimpäni
sitä minun on kuunneltava
muuten petän itseäni.
III
Linnun laulua kuulen jostain kaukaa
en ole kuullut sitä aikoihin
nyt pysähdyn ja kuuntelen
tunnistan tutun sävelen
- Ei, ei se olekaan lintu
se on minun oma lauluni
en vain ole kuullut sitä
huomannut sen kauneutta
IV
Keinuni keinuu
niin hiljaa lehdossa.
Olen matkalla nykyisyyteen;
en mene eteenpäin,
en mene taaksepäin.
Hitaasti, varmasti
lopulta pysähdyn keskelle.
Siinä minun on hyvä olla
- sydämeni rauhassa,
olen vain.
V
Pysähdyn.
Aamuni on hiljainen.
Teen matkan itseeni
ja tulen jatkamaan
taas vahvempana.
