keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Kurssitarjontaa nyt ja tulevaisuudessa


Tämä viikko on Runotalon kurssiviikko. Se tarkoittaa, että keskityn kertomaan teille jo olemassa olevista kursseista sekä myös tulevaisuuden suunnitelmistani. Uskon, että Runotalossa tulee olemaan yhä enemmän kurssitoimintaa, sillä se sopii minulle ja tuntuu omalta.



Olen ollut lapsesta asti innokas järjestämään erilaisia leikkejä ja seikkailuja, onhan minulla kolme nuorempaa siskoa. Seikkailuja täytyi järjestää myös maalaistalomme kaikille kissoille, joita olikin parhaillaan 13, jos kaikki pennutkin lasketaan. Kerran täytyi kokeilla mahtuvatko kaikki kissat kerralla pienen tuulimyllyn alakertaan, jossa oli suljettava luukku. Kyllä ne sinne sopivat kaikki. Aarteen etsinnän järjestäminen oli myös innostava leikki. Teimme lapsena myös omia näytelmiä heinäladossa, jossa oli väliaikaisesti varastoituna jostain saatuja vanhoja vaatteita.

Kurssien ja muiden vastaavien kehitystyö alkaa siis jo hyvin nuorella iällä. Meillä on varmasti kaikilla lapsuudessa ja nuoruudessa luovuutta yltäkylläisesti. Miten voisimme löytää sen uudelleen? Sieltähän löydämme myös vastaukset siihen mistä oikeasti elämässämme nautimme eli mitä meidän kuuluisi täällä maailmassa tehdä työksemme.



2006 suoritin Marika Borgin aarrekarttakurssin ohjaajan kurssin. Aarrekartat ja monet erilaiset niihin liittyvät asiat ovat kiinnostaneet minua jo parinkymmenen vuoden ajan. Olen opiskellut valtavat määrät erilaisia kirjoja ja tehnyt monenlaisia harjoituksia kehittääkseni omaa henkistä pääomaani. Tärkein oivallukseni matkallani on ollut se, että voin luoda oman elämäni sellaiseksi kuin sen haluan. Se ei tapahdu sormia napsauttamalla pienessä hetkessä vaan vaatii harjoittelua ja keskittymistä joka päivä omassa arjessa. Mutta pikkuhiljaa tuota taitoa voi oppia hallitsemaan yhä paremmin. Nyt olen oppinut luottamaan ja se auttaa paljon, sillä ilman luottamusta ei voi luoda omaa elämäänsä eteenpäin. On luotettava itseensä ja ihmisiin ympärillään.



Aarrekarttakurssista olen kehittänyt version, jonka voi suorittaa sähköpostitse omaan tahtiin. Suosittelen aarrekartan tekoa, sillä tehdessä karttaa voi oppia tuntemaan itsensä paremmin ja itsetuntemus selkeyttää omaa oloa ja vie eteenpäin. Aarrekarttakurssin voi suorittaa omaan tahtiin. Piia testaa aarrekarttakurssiani parhaillaan. Hänen kokemuksiaan kurssista voit seurata hänen blogissaan Elämän kultahippusia.



Yhä enemmän olen innoissani voimakurssista. Kehittelin kurssia mielessäni pitkään ja lopulta syyskuussa pidin ensimmäisen voimakurssin. Tahdoin kiteyttää voimakurssiin kaikki ne asiat, joiden avulla olen itse löytänyt omaa sisäistä voimaani. Olen etsinyt pitkään sisäistä rauhaa ja taitoa olla läsnä. Olen halunnut elää positiivisena ja luottaen ihmisiin ympärilläni. Olen halunnut, että olen tasapainoinen ja rakastan itseäni omana itsenäni, sellaisena kuin olen. Voimakurssi sisältää oppimani asiat.

Voimakurssin suunnittelutyö ei ollut helppoa aluksi, mutta kun pääsin vauhtiin niin sanat ja ratkaisut vain virtasivat jostain. Samaan tapaan kirjoitan runoja ja kuvaan luontoa. Silloin on kyse flowsta. Tuosta tilasta, jossa aika unohtuu ja kaikki tapahtuu kuin itsestään. Uskon, että silloin teemme oikeita asioita. Silloin teemme sellaista mitä varten olemme tänne elämään tulleet. Jokaiselle on oma juttunsa.



Hauskinta on ollut voimakurssin taika. En itse ensin ymmärtänyt sen todellisuutta ihan täysin. Kun suoritin ensimmäistä kurssia ryhmän kanssa niin huomasin miten kaikki tapahtui kuin itsestään. Voimakurssin spiraalin vertauskuvallinen voima toimii ihmeellisellä tavalla. Ehkä meissä ihmisissä on todella enemmän voimaa kuin aavistammekaan. Emme vain osaa aina valjastaa omaa voimaa käyttöömme.

Reilun viikon kuluttua on toisen voimakurssin päätösseremonia. Seuraava voimakurssi III on tammikuussa 2013. Pidän voimakursseja jatkossa säännöllisesti ja uudistan niitä aina ryhmältä saadun palautteen perusteella. Tarkemmin voit tutustua voimakursseihin voima-sivustolla. Jos tahdot saada voimaa tehdä asioita, jotka muuttavat elämääsi haluamaasi suuntaan niin voimakurssi hyvin todennäköisesti auttaa sinua siinä. Minua kurssi auttoi ratkaisemaan pari mieltäni jo pitkään vaivannutta pulmaa.

Yritän ehtiä vielä tämän kurssiviikon aikana kertoa täällä voimakorttien kuvauskurssista. Siitä olette olleet kiinnostuneita ja taidan tiedustella mielipiteitänne kehittääkseni kurssista teille mieluisan ja sopivan. Tavoitteeni on saada uusi kurssi valmiiksi kevät - kesä 2013 aikana.


Voimakortti nro 8


Niin on päiväni hiljainen
täynnä pieniä hetkiä onnen

tämä voimaruno jatkuu...miten?

Anna sanojen virrata vapaasti
anna kuvan luoda

Jatka voimarunoa
muutamalla sopivalla sanalla
siitä mihin edellinen kirjoittaja
on kommentissaan jäänyt

Näin meille syntyy uusi voimaruno

Valmiiksi voimarunomme ei tule koskaan
sillä yhdessä me voimme jatkaa
voimarunoamme loputtomiin

Voimaruno voi olla ääretön
yhteinen taideteoksemme



tiistai 30. lokakuuta 2012

Voimakortti nro 7

Pysähdy tähän hetkeen.

 
Mikä on tämän voimakortin viesti juuri sinulle tänään?

 
Kannustan sinua tuomaan esille omaa persoonaasi,
omaa henkilökohtaista sisäistä voimaasi tähän maailmaan.
 
Entä jos meidän ajatustemme voima voisi siivittää maailman ihmisiä heidän vaikeuksiensa keskellä? Entäs jos hyvyys ja kauniit ajatukset saisivat aikaan pieniä ihmeitä ihmisten elämässä? Me voimme vaikuttaa pienillä teoilla omaan lähiympäristöömme ja välillisesti jopa laajemmallekin. Kiitos sinulle, joka teet voimakorteista eläviä luovuudellasi. Kiitos, että jaat sisimpäsi voimaa maailmaan.


maanantai 29. lokakuuta 2012

Voimakortti nro 6


Pysähdy tähän hetkeen.

 
Mikä on tämän voimakortin viesti juuri sinulle tänään?

 
Kannustan sinua tuomaan esille omaa persoonaasi,
omaa henkilökohtaista sisäistä voimaasi tähän maailmaan.

Kiitos viesteistänne - ne ovat arvokkaita ja ihmeellisiä.


sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Voimakortti nro 5

Pysähdy tähän hetkeen.

 
Mikä on tämän voimakortin viesti juuri sinulle tänään?

 
Kannustan sinua tuomaan esille omaa persoonaasi,
omaa henkilökohtaista sisäistä voimaasi tähän maailmaan.
 
Tänään on utuista. Löysin kurkkuyrtin kukan, joka on muuttunut läpinäkyväksi. Katselin tiedostoista vuosi sitten otettuja valokuvia, jotka olivat aivan eri maailmasta. Seuraavaksi tarkastelin vuoden 2010 lokakuun kuvia ja ei ollut lunta niissäkään. Saan aivan uudenlaisia lokakuun kuvia nyt 2012. Millaistahan on 2013 lokakuussa?
 
Voimakorttien tarkoitus on auttaa löytämään vastauksia omasta sisimmästä. Mikä on tämän kuvan viesti? Mikä on tämän lokakuun merkitys ja tämän utuisen pehmeän päivän tunnelma? Mitä voin tästä kaikesta itselleni löytää?
 
Kiitos sinulle, joka jaat täällä kokemaasi. Olet rakentamassa omalta osaltasi voimakortteja ja jakamassa omaa sisäistä voimaasi kanssakulkijoille. Kiitos myös sinulle, joka otat vastaan voimakorttien viestin omaan sisimpääsi. Luonto on jokaisessa hetkessä lähellämme. Aina voit nähdä palan taivasta tai hengittää syvään ilmaa. Et ole milloinkaan yksin.


lauantai 27. lokakuuta 2012

Voimakortti nro 4

Pysähdy tähän hetkeen.

Mikä on tämän voimakortin viesti juuri sinulle tänään?

Kannustan sinua tuomaan esille omaa persoonaasi,
omaa henkilökohtaista sisäistä voimaasi tähän maailmaan.
 
 
Kiitos kaikista erilaisista kommenteista, joita on tullut lisää kaikkiin edellisiin voimakortteihin. Voimakortin mahdollisuudet alkavat avautua uudella tasolla. Mietin millainen on hyvä voimakuva. Aina paras ei ole kaunis kuva. Toisinaan hyvinkin karu kuva voi avata jotain sisimmästämme.



perjantai 26. lokakuuta 2012

Voimakortti nro 3

Pysähdy tähän hetkeen.
Mikä on tämän voimakortin viesti juuri sinulle tänään?
 
Kannustan sinua tuomaan esille omaa persoonaasi,
omaa henkilökohtaista sisäistä voimaasi tähän maailmaan.  

Tässä tänään kuvaamani voimakortti. Huomaan, että näistä korteista tulee samalla myös säätilan seuranta päiväkirja, sillä voimakortit kuvastavat aina julkaisupäivän tilannetta luonnossa. Syksyt voivat olla hyvin erilaisia ja tilanteet vaihtelevat loputtomasti. Aina syntyy jotain uutta ja erilaista.

Tämä voimakortti-ideani on alkanut elää omaa elämäänsä luoden itse itseään eteenpäin. Tiedättekö, että olette kommentoimalla näitä kuvia luomassa upeaa ja ainutlaatuista voimakorttien varastoa? Tein hakulinkin tänään blogin marginaaliin. Siitä voi hakea voimakorttia numerolla eli voi arpoa itselleen kortin. Ajattelen, että kortteja voi kuukausien kuluttua olla useita kymmeniä. Kuinka hienoa on avata voimakortti ja katsoa erilaisten ihmisten kirjoittamia ajatuksia. Niin paljon tunteita, niin paljon viisautta ja niin valtava määrä persoonallisuutta, ainutlaatuisuutta. Meistä jokainen on ihmeellinen taideteos omana itsenään. Luonnossa on paljon samaa kuin meissä. Uskon, että olemme yhtä.

Kiitos kaikille teille, jotka jaatte omaa sisintänne muiden voimaksi ja inspiraatioksi. On vain oikeita mielipiteitä kuvista, jokaisella omansa itselleen.



torstai 25. lokakuuta 2012

Voimakortti nro 2

Pysähdy tähän hetkeen.

 
Mikä on tämän voimakortin viesti juuri sinulle tänään?

Luonnosta saa voimaa, vastauksia ja viisautta.Toivon, että sinulla olisi rohkeutta kirjoittaa kommenttina omia kuvan herättämiä ajatuksia. Yksi voimakortti voi luoda monta erilaista ajatusta.

Me kaikki katsomme maailmaa omasta näkökulmastamme. On hyvä oppia hyväksymään erilaisuutemme ja kunnioittamaan sekä arvostamaan sitä rikkautena tässä maailmassa. Miten hienoa, että meistä jokainen on yksilö.



Kannustan sinua tuomaan esille omaa persoonaasi,
omaa henkilökohtaista sisäistä voimaasi tähän maailmaan.
 
Olen haltioitunut eilisen voimakortin kommenteista. Ne ovat kaikki niin hienoja, avoimia ja persoonallisia. Meissä ihmisissä on valtavasti sisäistä viisautta. Kaikki on oikein, ei ole vääriä vastauksia eikä anteeksi pyydettävää silloin kun on kyse omasta rehellisestä näkemyksestä. Jokainen löytää kuvasta juuri sen minkä itselleen tarvitsee ja on hyvin mahdollista, että toisen näkemän kautta voi löytää jotain uutta itselleen.
 
En kommentoi vastauksianne, sillä se ei olisi oikein. Kiitos kaikille. Jatketaan - jos tahdotte yhä olla mukana niin olkaa hyvä, olkaa vapaat kommentoimaan kokemaanne. Tervetuloa mukaan kaikki joita tämä kutsuu osallistumaan.
 


keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Voimakortti nro 1



Pysähdy tähän hetkeen.

Mikä on tämän voimakortin viesti juuri sinulle tänään?

Luonnosta saa voimaa, vastauksia ja viisautta.Toivon, että sinulla olisi rohkeutta kirjoittaa kommenttina omia kuvan herättämiä ajatuksia. Yksi voimakortti voi luoda monta erilaista ajatusta.

Me kaikki katsomme maailmaa omasta näkökulmastamme. On hyvä oppia hyväksymään erilaisuutemme ja kunnioittamaan sekä arvostamaan sitä rikkautena tässä maailmassa. Miten hienoa, että meistä jokainen on yksilö.

Kannustan sinua tuomaan esille omaa persoonaasi,
omaa henkilökohtaista sisäistä voimaasi tähän maailmaan.


Blogin viikkosuunnitelma & Facebookin julkaisun uudistaminen

On ollut luovuutta elvyttävää pitää taukoa täältä blogista ja facebookista, mutta nyt kaipaan takaisin. Rakastan kaikenlaisia systeemeitä ja kokeiluja, joten taas testataan uutta juttua. Idea on muunnos Flyladyn toimintaideasta, jota käytän kodin siisteyden hallinnassa. Nyt siirrän vastaavan toimintamallin blogiini. Teen tätä niin pitkään kun tuntuu hyvältä. Siivouksessa olen päässyt huimiin onnentunteisiin systeemin avulla, joten sama voi tapahtua täälläkin.

Jaan itselleni toimintaviikot aiheittain. Keskityn viikon aikana yhteen asiaan ja kirjoitan siitä niin paljon kun ehdin ja tuntuu sopivalta. Laitan viikot näkyviin blogin marginaaliin niin lukijat näkevät milloin on mitäkin aihetta tulossa. Kaikki aiheet ovat Runotalon maailmaan kuuluvia.

Runotalon facebook sivu oli hetken hiljaisena, kun tunsin toistavani samaa kaavaa kuin niin moni muukin. Kuva ja syvällinen teksti on hyvin suosittu ja meitä tekijöitä ilmestyy lisää kuin sieniä sateella. Uskon, että on jo ylitarjontaa. Haluan muuttua ja tehdä hieman erilaista.

Palaan päivittäiseen julkaisurytmiin, jossa ajankohtainen luontokuva tulee tänne blogiin ja myös facebookiin. Kuvaan ei tule tekstiä. Kuvan äärelle on tarkoitus pysähtyä. Mikä on tämän kuvan viesti juuri minulle tänään? Luonnosta saa voimaa ja vastauksia sekä viisautta. Siinä on viesti, jota tahdon välittää maailmaan. Toivon, että ihmisillä olisi rohkeutta kirjoittaa omia kuvan herättämiä ajatuksia. Yksi luontokuva voi luoda yhtä monta ajatusta, viisautta kuin on ihmisiäkin.

Me kaikki katsomme maailmaa omasta näkökulmastamme ja minusta jokainen näkökulma on oikea juuri ihmiselle itselleen. On hyvä oppia hyväksymään erilaisuutemme, jopa kunnioittamaan ja arvostamaan sitä rikkautena tässä maailmassa. Miten hienoa, että meistä jokainen on yksilö. Kannustan jokaista tuomaan esille omaa persoonaa, omaa henkilökohtaista sisäistä voimaansa.

Viikkosuunnitelmani aloitan viikolla 44. Luontokuvien julkistamisen taidan aloittaa jo tänään, sillä olen innoissani. Lähden kohta metsään kuvaamaan kunhan sade taukoaa.

vko 44 Kurssiviikko - voimakurssit, aarrekarttakurssit, uudet kurssisuunnitelmat
vko 45 Voimakorttiviikko
vko 46 Nettipuotiviikko
vko 47 Taloviikko
vko 48 Puutarhaviikko
vko 49 Runoviikko
vko 50 Työyhteisöviikko
vko 51 Metsäviikko

Nyt ajattelen, että aloitan kierroksen uudelleen alusta viikosta 52. Samalla tämä viikkosysteemi auttaa minua keskittymään Runotalo yritykseni kaikkiin osa-alueisiin säännöllisesti. Kehitän varmasti niistä jokaista tehdessäni juttuja tänne blogiin.

Nyt alkoi sataa rakeita, mutta jostain näkyy valoa. Taidan saada tänään hyviä luontokuvia.




lauantai 20. lokakuuta 2012

Kuvaamisesta & voimakorteista











Kuulas valo houkutteli minut jälleen kuvaamaan. Keskeytin kukkasipuleiden istuttamisen välittömästi, sillä valon kaunein hetki voi olla ohi nopeasti. Tein kierroksen puutarhassa ja sitten jatkoin taas istutustöitä, että saamme ihailla keväällä vaaleanpunaisia tulppaaneja uudella istutusalueella.

Puutarha näyttää runsaiden sateiden vuoksi ränsistyneeltä. Siitä huolimatta valo antaa mahdollisuuden löytää kaunista kuvattavaa. Olen kuvannut vähemmän, sillä kamerani ei ole vedenpitävä. Sadepäivien pimeys on vienyt kuvaushaluja omalta osaltaan.

VoimaPuutarha 2013 voimakorttien luominen saa minut innostumaan uudella tavalla puutarhani kuvaamisesta. Kaikella on selkeämpi tarkoitus. Tiedän nyt miksi teen kierroksia puutarhassa. Tarvitsen paljon kuvia, että voin luoda uusia voimakortteja. Tulevaisuudessa voimakorteissa näkyvät kaikki vuodenajat voimapuutarhassa ja voimametsässä. Luonnolla on aina annettavaa oli vuodenaika mikä tahansa.

Kehittelen mielessäni edelleen voimakorttien kuvauskurssia. Uskon, että vuoden 2013 aikana pääsen jo toteuttamaan niitäkin. Toistaiseksi minulla on ollut aarrekarttakursseja, jotka tapahtuvat sähköpostitse ja voimakursseja, jotka ovat kirjekursseja. Voimakorttien kuvaamisen ajattelin opettaa joko videokurssina tai niin että menemme yhdessä ryhmänä metsään tai puutarhaan kokeilemaan. En ajatellut opettaa kuvaamisen tekniikkaa, sillä siihen en koe olevani pätevä. Uskon, että voin välittää eteenpäin keinojani löytää läsnäoloa ja yksityiskohtien kauneutta luonnossa. Ehkä kauttani voisi teettää itselleen omat voimakortit kurssin aikana kuvatuista kuvista.





Pienet silkkiunikot



Silkkiunikot eivät ehtineet kasvaa isoiksi eivätkä juurikaan ehtineet edes kukkia. Kylvin siemenet aivan liian myöhään, mutta kylvin ne kuitenkin ja sain pientä kauneutta. Kuulas valo ja sadepisarat, ne riittävät minulle.

tiistai 16. lokakuuta 2012

Talon purkuvideo: 2. Ikkunoiden irroittaminen


Sain tehdyksi toisen purkuvideon. Ensimmäisessä videossa purettiin ovet ja tässä ovat vuorossa ikkunat. Materiaalia riittää edelleen eli jatkoa seuraa. Runotaloprojekti blogissa on kuvia talon purkukesältä ja aikaisempi video ovien purkamisesta.


maanantai 15. lokakuuta 2012

VoimaPuutarha 2013 kortit tilattavissa


VoimaPuutarha 2013 voimakorttien kehitystyö on nyt valmis, joten uudet voimakortit ovat tilattavissa nettipuodista.

Vuoden 2013 jokaiselle viikolle on omistettu yksi pieni voimakortti, joten lopulta koko pakassa on 52 korttia kuten vuodessa on viikkoja. Yllä olevassa kuvassa näkyy korttien takapinta. Kortit ovat käyntikorttikokoa, vahvaa laatua ja niissä on pyöristetyt kulmat.


VoimaPuutarha 2013 voimakortit syntyvät vuoden 2013 aikana. Voimakortit tilataan etukäteen kullekin kuukaudelle kuukautta aikaisemmin. Ne toimitetaan postitse juuri ennen kyseisen kuukauden alkua. Kortteja voi tilata etukäteen kuukausi kerrallaan tai jopa useita kuukausia kerralla. Tahtoessasi voit tilata koko vuoden kortit, jolloin kortit postitetaan automaattisesti jokaisen kuukauden alussa laskun kera.

Kuukausipostituksessa on jokaisen viikon kortti pakattuna erikseen ja merkittynä viikon numerolla. Kortteja lähetyksessä on 4-5 kpl. Jokaiselle kortille on mukana pieni viesti, jossa kerrotaan kortin merkityksestä. Kun saat lähetyksen niin tarkoitus on avata kunkin viikon alussa kyseisen viikon voimakortti. Kortin voi laittaa itselle sopivaan paikkaan voimaa antamaan. Teemana vuodelle 2013 on Löydän sisäisen voimani.



Voimakorteissa on kyseiseen kuukauteen liittyvää kuvamateriaalia Runotalon puutarhasta tai metsästä. Itse kuva saattaa olla aiemmin julkaistu blogissa, mutta voimakortti on aina uusi luomani aiemmin julkaisematon voimakortti. Kunkin kuukauden postitetut voimakortit julkaistaan blogissa vasta reilun kuukauden verran myöhemmin. Näin säilyy yllätyksellisyys ja etuoikeus heillä, jotka ovat kortit itselleen ennakkoon tilanneet.

Kokonainen vuoden 2013 voimakorttipakka tulee myyntiin vasta marras-joulukuussa 2013, joten toistaiseksi näitä voimakortteja saa vain kuukausierinä ja määräajan. Vuoden 2013 jälkeen on mahdollista tilata täydennyseriä, jos on jäänyt puuttuvia kuukausia.

Kortit on mahdollista tilata myös lahjaksi.

Suunnitelmissa on toteuttaa vuodelle 2014 jälleen uusi voimakorttipakka uudella teemalla. Tulossa on myös juuri näiden voimakorttien vuoden teemaan liittyviä tuotteita.

Tutustu tarkemmin nettipuodissa. Sinne pääset tästä.



sunnuntai 14. lokakuuta 2012

RunotaloMetsä video


Tein oman videon Runotalon voimametsän kuvista. Ensimmäisen kerran Runotalon videossa on taustamusiikkia. Olen itse tehnyt musiikin tietokoneen avulla. Musiikin tunnelma kuvaa hyvin miten itse olen tämän viimeisimmän metsäkierroksen kokenut. Metsä on oma ihmeellinen maailmansa ja  sen voi kokea monin eri tavoin.


lauantai 13. lokakuuta 2012

Valoa vanhan kaivon kannella

Oletteko huomanneet valon? On ollut niin paljon sateisia pimeitä päiviä, että valo saa ainakin minut haltioitumaan ilmestyessään. Saatan jähmettyä paikoilleni katsoessani ulos ikkunasta, sillä valo on niin ihmeellisen kuulas. Aurinko ei ole näkyvissä, mutta jossain pilvimassojen takana se saa aikaan taikahohdetta. Minun on mentävä ulos kuvaamaan valoa. Näen sitä kaikkialla. Se heijastuu erilaisilta pinnoilta saaden kaiken hehkumaan.

Metsässä on vanha kaivo. Se on niin vanha, että sitä on melkein mahdoton löytää. Vanhalle puiselle kannelle on syntynyt pieni maailma. Tuntuu kuin kannella tanssisi joukkio iloisia metsänhenkiä. Koko metsä ympärillä on kuin lumottu. Tiedän, että minua tarkkaillaan. En ole yksin tässä taikametsässä.

Toivon, että kaivon kansi kestäisi kaiken painon mitä sen päällä nyt on. Siinä on sammaloitunut kivikin. Annan ajan tehdä tehtävänsä. Ehkä jonain päivänä kivi on pudonnut kaivoon. Hitaasti puut kasvavat isommiksi vieden yhä enemmän tilaa pienemmiltä kasveilta. Saattaa olla, että estän puita kasvamasta kovin isoiksi, sillä tahtoisin säilyttää tämän pienoismaailman mahdollisimman pitkään. On hienoa seurata mitä seuraavaksi tapahtuu. Keväällä näyttää varmasti ihan erilaiselta.

Lisää kaivonkansikuvia löytyy täältä.

perjantai 12. lokakuuta 2012

On syntymässä Runotalon metsäpuutarha






























Olen kävellyt tämän metsäisen polun useasti ennenkin. Tänään kävelin ensimmäisen kerran tietäen, että katselen Runotalon tulevaa metsäpuutarhaa. Löysin ihmeellisiä ja kauniita näkymiä. Löysin saman taianomaisen tunnelman, joka asustaa Runotalon voimapuutarhassa. Olen Runotalon voimametsässä. Tahdon jakaa sen kanssanne.

Runotalon voimapuutarha laajenee tulevana keväänä. On syntymässä Runotalon metsäpuutarha.