.

Mukava, että poikkesit tänne: Olet nyt Runotalon vanhassa blogissa, jossa on tarinaa vuosilta 2009 - 2017. Voimarunot jatkuvat Runotalon uusilla nettisivuilla ♥ klikkaa tästäRunopolkujen lakaisuterveisin Runotalon Sari

sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Vallattomia taikatähtösiä


 


Taikamaa,
taikamaailma,
kävelin eilen sisään portista,
josta en aio koskaan enää
palata takaisin.
- Olen tullut tänne jäädäkseni,
sillä tänne minä kuulun.
Runotalo

 



Kiiruhdan hitaasti lähemmäs
enkä osaa erottaa kasvojaan
tuon tutun ihmisen.


Olen nähnyt hänet
monesti monissa maissa
elämäni aikana.


Hän on tullut minua vastaan
ollessani surussa, ahdistuksessa,
hän on tullut minua vastaan
iloni hetkissä.


Hän on minun peilikuvani,
hän, olen luultavasti minä itse.


En ole tuntenut,
en ole katsonut
silmiinsä rehellisesti,
nähden sen kaiken
mitä hän on.
Runotalo
 


Niin minä ajattelin ennen,
tänään on toisin.

Tänään en enää ajattele.

Olen, elän,
nautin siitä mitä teen,
oli se sitten mitä tahansa
- se on minua.

Se on minun elämääni,
niitä jälkiä,
joita minä haluan
jättää tähän maailmaan,
tähän kuvaan, maalaukseen;
minun taideteokseeni.
Runotalo
 

 
Tänään istutin satoja pieniä narsissin sipuleita. Välillä satoi rakeita ja tuuli kylmästi, mutta yritin nauttia talven saapumisen tunteesta. Mielessäni matkasin jo pitkälle toukokuuhun, jolloin narsissit kukkisivat.
Kurkkuyrtin kukkaset ovat vielä niin sinistäkin sinisempiä. Tämä on mielestäni yksi kaikkein kauneimpia kukkia ja ajatella, että se on vielä syötäväkin. Vaan enpä ole laittanut salaatin koristeeksi enkä ole tehnyt kauniita jääpaloja. Pitäisi ehtiä tehdä kaikkia ihania asioita, ottaa niille aikaa. Kyllä se onnistuisi, kun olisi tarpeeksi tahtoa.
Elämäni ja olotilani on toistuvaa aaltoliikettä. Nyt olen taas aallon harjalla tai nousemassa sinne. Näistä hetkistä on helppo nauttia ja iloita. Ilmassa on sopivasti jännityksen ja uudistumisen tuntua. Voisinko jäädä pysyvästi yläilmoihin vai onko täältä laskeuduttava alas? Miten nopeasti? Entä jos vain käväisen sekunnin alamaissa ja ponkaisen takaisin nousuun kohti tähtösiä? Niin minä tahdon elää. Opettelen. Hyväksyn kyllä kaiken ja olen realistinen, mutta silti voin päättää nähdä valoisan puolen ja nauttia siitä häpeilemättä.


Vallattomien taikatähtösten viikko tulossa!


6 kommenttia:

  1. Ihanat, ihastuttavat runot ja valloittavat kuvat. Vaikka välillä täytyy käydä ponkaisemassa vauhtia alhaalta, ei se mitään. Sen jälkeen tähdet loistavat kirkkaammin, kaikki näyttää kauniimmalta. Valoa ja onnellisuutta viikkoosi, leijaillaan, riemuitaan elämästä!

    VastaaPoista
  2. Sari, kun näin nämä kuvat, huusin: iiiiiikk!, ja Lumimies tuli katsomaan, mikä hätä mulla on...Kurkkuyrtin kukkia, Äiti Maan Tähtiä, Taikatähtiä...Lumoavaa♥

    VastaaPoista
  3. Valokki, ainakin tänään vielä onnistuin leijailemaan kohtuullisesti ja eilen illalla nukkumaan mennessä loisti taivaalla kirkas tähti, sitä katsellen oli hyvä nukahtaa...

    Leena, voin hyvin kuvitella tuon tilanteen...Äiti Maan Tähdet kuulostaa oikein hyvältä!! Ja kiitokset kuvien levityksestä, löysin aamulla tutut kuvat blogistasi kera kauniin tekstisi.

    VastaaPoista
  4. Sari, sun kuvat nostivt mun blogin astetta. Kunpa ne olisivat voineet olla siinä viikon ilman mitään uutta...Kun löydän sopivat runot, säkeet, vien nuo vielä Lumikarpaloon...ja eihän sitä tiedä...

    Tuo sininen on kai sama kuin närhen siipipeilissä. Sinä nyt ylitit kaikki rajat. Siis yleensä tykkään usein mustavalkokuvista, mutta tuo sininen ei päästä minua ikuna irti.

    VastaaPoista
  5. Juuri kotiuduin pitkästä nopeatempoisesta työpäivästä kotisohvalle, joten onkin hyvä lähteä vilkaisemaan oitis!

    VastaaPoista